lauantai 3. tammikuuta 2015

Mikä motivoi pitämään projektista kiinni?

Tuota otsikon kysymystä olen pohtinut oikeastaan koko sen ajan kun olen yrittänyt laihduttaa:
Minulla ei auttanut ajatus "mitä enemmän töitä tekee asian eteen, sitä nopeammin se on ohi" kesällä 2013: rahkeet eivät vain riittäneet niin kovaan treenaamiseen ja lyhyen ajan sisällä tehtävään ruokaremontiin. Minulla ei auttanut tarpeeksi pitkälle tammikuun 2014 Nutrilett-kuuri: vaikka tiesin että nopeasti lähteneet kilot myös tulevat nopeasti takaisin ja tarkoituksena oli siirtyä normiruokaan 17 päivän Nutraamisesta osanutrauksen kautta jäi se silti vain suunnitelmaksi. "Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty" on hyvä sanonta, myös elämäntapamuutoksesta puhuttaessa. Mutta eniten ratkaisee silti ne konkreettiset teot.

Kirjoitin viime vuonna useaan kertaan ylös painotavoitteet ja punnituspäivät joka toiselle viikolle. Ja sitten kun homma kaatui, päivitin suunnitelman uudelleen. Viimeisimmän suunnitelman mukaan, siis mikäli olisin noudattanut sitä, painaisin nyt 74kg. Vaan enpäs painakaan.
Silti vaikka tähänastinen suunnitteluni ei ole tuottanut tulosta, viimeistelin äsken Suunnitelmien Suunnitelman koskien tätä projektiani. Voisi oikeastaan sanoa että kyseessä on terveellisten elämäntapojen muistikirja.

Eli kuten aikaisemmin kerroinkin, kirjoitin vihkoon ylös niitä asioita joihin pyrin saamaan parannuksen tämän vuoden aikana kuten unirytmi, alkoholinkäytön vähentäminen entisestään, kunkin paheeni syömisen vähentäminen ja sen ajatusmaailman korjaaminen että vaikka söisinkin jotain epäsopivaa, ei silti kannata lyödä hanskoja tiskiin. Ja sitten jokaisesta onnistuneesta asiasta vedän viivan ylös vihkoon.

Nyt tarkensin lisää tavoitteitani tämän projektin tueksi: Tein painosuunnitelman kesäkuuhun saakka tavoitteineen sekä kirjoitin ylös hyviä ruokavaihtoehtoja laihduttajalle. Laitoin ylös myös omilla tiedoillani päivittäisen kaloritarpeen eri painoisena. On hyvä muistaa, että 83 kiloisena päivittäinen kalorinkulutukseni on n.2441kcal ja jos haluan painon putoavan viikossa kilon, vaatii se n.7000kcal vajeen per viikko, eli päivittäinen kalorintarve painoa pudottaessa on 1400kcal. Mutta sitten taas 70kiloisena päivittäinen kalorintarve  on 2246kcal ja 65kiloisena 2171kcal, eli tämä selittää sen aika hyvin, että miksi se painon putoaminenkin hidastuu kun painoa on jo lähtenyt.

Tein myös jo suunnitelmaa loppuvuodelle heinäkuusta alkaen, jolloin olisi tarkoitus aloittaa painonhallinta ja -ylläpito. Ruokapuolen lisäksi suunnittelin myös liikuntaosiota ja tavoitteena olisi liikkua viikossa vähintään kolme tuntia, viettää vähintään yksi lepopäivä jolloin liikutaan ainoastaan kevyesti tai venytellään. Kuusi kertaa viikossa olisi tarkoitus tehdä perus lihasjumppa eli 20x vatsat, punnerrukset, selkälihakset, kyykyt ja varpaillenousut. Tuon jumpan lisäksi kolme kertaa viikossa tulisi treenata tuota lihaskuntotestiä varten eli minuuttiin niin monta vatsaa, kyykkyä ja punnerrusta kuin mahdollista. Lenkkeilyn aikana taas kolme kertaa viikossa tulisi juosta 12minuuttia yhtäjaksoisesti tai ainakin pyrkiä siihen, jolloin tulee treenattua myös Cooperintestiä varten. Sitten teen joka kuukausi "virallisen" Cooperintestin ja lihaskuntotestin ja laitan ylös saadut tulokset.

Ennen otin joka toinen viikko mitat, nyt en jaksa ryhtyä moiseen hullutukseen. Sen sijaan otan mitat kun paino on 75kg, 70kg, 68kg, 65kg, 63kg ja 60kg.

Kirjoittelin vihkoon myös ajatuksia siitä miksi tässä projektissa pitäisi onnistua ja mitkä asiat koen heikkouksiksi omalla kohdallani eli millaisiin asioihin pelkään tämän elämäntapamuutoksen kaatuvan tai mihin se on aikaisemmin kaatunut. Kirjoitin myös listan asioista mitä kannattaa tehdä sen sijaan jos tekee mieli herkutella.

Tuossa oli tosi paljon raapustamista ja ehkä tuo on jonkun mielestä hullun homma, mutta minä uskon että siitä on apua kun pystyy seuraamaan sekä painoa, että urheilutuloksia ja myös niitä ruokailutottumuksia. Ja heikolla hetkellä voi palata sitten niihin ajatuksiin että miksi tämä projekti olikaan minulle niin tärkeä. :)

Millaisia keinoja teillä on elämäntapamuutos-/painonpudotusprojektin kiinnipitämiseksi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti