maanantai 26. tammikuuta 2015

Kroppakuvia 20pv

Eli kuukauden verran olen pian elellyt tällä nykyisellä ruokavaliolla ja tämä kuukausi on siinä mielessä yhdenlainen merkkipaalu, että yleensä siinä kuukauden kohdalla sitä joko jumahtaa paikoilleen tai sitten jatkaa eteenpäin. Kuukaudessa ehtii tapahtumaan kropassa paljon muutoksia, mutta monestikaan ne muutokset eivät vielä yhtä radikaalisti näy ulospäin, kuin miltä ne itsestä tuntuvat ja siksi saattaakin olla helpompaa lyödä hanskat tiskiin kun se ulkomuoto ei kuvasta sitä omaa sisäistä olotilaa.

Itse olen huomannut muutoksia itsessäni näissä asioissa: Tuntuu että olisin kasvanut pituutta pari senttiä kun ryhti on parantunut, vatsassa ei ole jatkuvaa turvotusta päällä joten se tuntuu "sisältä hoikemmalta" vaikkei ulkoa mitään six päckiä näykään, hartiat eivät ole yhtä paljon jumissa kuin aikaisemmin ja vaatteet ovat alkaneet istua paremmin.



Yllä olevien kuvien välillä on 21 päivää ja vaikka toisessa onkin urheilutoppi päällä ja toisessa ei, niin tuossa huomaa kyllä että vatsan pönötys on jo vähän laskenut ja selkä suoristunut. Ja muistutan taas että kaikki kuvat on kuvattu illemmalla eli ei ole "aamupaino" kuvissa. :)


  Yllä olevien kuvien välillä 10 päivää, 11 päivää ja 21 päivää.
Tuo urheilutoppi on alkanut istua paremmin ja samoin nuo housut.

Ja tosiaan kuten olen kertonut, koen ongelmakohdikseni nimenomaan vatsan, käsivarret ja jalat ja eihän ne muutokset ikinä ensimmäisenä niissä omissa huonoissa kohdissa näy, joten siksi kannattaa pitää silmät auki niiden takapuolella olevien muutoksienkin suhteen. 


 Ja tässä nyt sitä selkäpuolta tällä hetkellä, vielä kun allit saisi pois niin kelpaisi!
Näytin kuvaa miehekkeelle ja tämä aivan hämmästyi että kappas vaan, kyllä onkin tullut rotevuutta selkään ja kehui että näköjään on tehokasta kun syö terveellisemmin. :D

Olen siis aina ollut tosi huono saamaan lihaksia selkääni, hoikkanakin aina kaikki jotka vähänkin hieroivat selkääni ja hartioita, huomauttivat asiasta. Näköjään sen etupuolen massan liikuttelusta on ollut hyötyä. ;) 

Tällaiset pienetkin muutoskuvat osaavat olla motivoivia kun muistaa että kyseessä on vasta kuukauden muutokset, eli sopii miettiä minkälaisessa kuosissa se kroppa onkaan 3-4 kuukauden kuluttua kun jatkaa samaan tahtiin! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti