maanantai 19. tammikuuta 2015

Täähän sujuu kuin rasvattu, paitsi että...

..yksi tärkeimmistä asioista on vielä laittamatta ruotuun. Nimittäin uni!

Tämä ongelma juontaa juurensa syksystä, jolloin aloin opiskelujen ohella käymään töissä. Tein siis iltavuoroa. Ja kun kotiin pääsin joskus ennen ilta yhtätoista, alkoi nukkumaanmeno mennä yhä myöhemmälle ja myöhemmälle. Sitä ennen unirytmit olivat aivan loistavalla tolalla ja meninkin nukkumaan jo kymmeneksi ja jaksoin herätä seitsemän aikaan.
No osaatte varmasti kuvitella sen, kun maailma alkaa elää pimeintä aikaa vuodessa, heräät kouluun ja on pimeää, menet koulun jälkeen töihin ja kun pääset töistä, on taas pimeää ja saat öisin unta noin kuusi tuntia... Jaksaminenhan siinä joutui aikamoiselle koetukselle ja jonkun kuukauden verran tätä jaksoinkin, niin sitten alkoi olla vaikeuksia herätä sinne kouluun. Aloinkin jäädä kotiin nukkumaan, että jaksoin mennä illalla töihin. Ja oikeastaan tämän takia se unirytmi jäikin tuolle tolalle.

Olen nyt kovasti yrittänyt saada tuota ongelmaa korjattua, mutta se on kovin hankalaa: olen niin heikkoluonteinen ihminen, että minulla on suuria vaikeuksia vain "repiä" itseni aamulla ylös, että unirytmi korjaantuisi itsestään sillä yhden päivän väkisin hereillä olemisella. Ja jos ihme tapahtuukin ja saan itseni aamulla ylös, menen iltapäivällä päiväunille jolloin saatan nukkua useamman tunnin. Eihän sen jälkeen uni tule taaskaan ilta yhdeltätoista. Lisää hankaluutta tähän tuo myös rakas miehekkeeni, joka tulee töistä joskus yhden aikaan yöllä ja näin ollen koirat heräävät isännän kotiintuloon ja sitten herään minäkin. Ja mieheke saattaa valvoa useamman tunnin pelaten pleikkaria vielä töiden jälkeen, jolloin minun uudelleen nukahtaminen on ihan mahdottoman vaikeaa kun olohuoneesta kuuluu kaikenmaailman ääniä ja ympäri kämppää palaa valoja.


Uni on hyvinvoinnin ja laihduttamisenkin kannalta todella tärkeää: levossa keho palautuu ja treenatessa oikeasti tulee tuloksia. Ja ihmisenhän täytyisi nukkua nimenomaan klo 23-05 välisenä aikana eikä suinkaan 02-12 välisenä aikana. Olen nyt sitten yrittänyt avittaa tuota nukahtamista iltaisin melatoniinilla, mutta aamuheräämiset tuottavat yhä vaikeuksia. Tänään oli ensimmäinen aamu, jolloin sain itseni puoli seitsemän aikaan ylös ja voi luoja kun tuntuu pää olevan takussa! Älkää siis ihmetelkö jos tämä tekstikin on hieman sekavaa. :D

Yritän nyt kovasti saada tälle asialle tehtyä jotakin, kun muut seikat elintavoissa alkavat olemaan jo hyvällä tolalla. Asiaa ei myöskään auta nuo viikonloput, jolloin juhlakansaan lukeutuvat ystävät soittelevat pilkun jälkeen pyytäen kyytiä kotiinsa tai ovat tulossa käymään vielä kymmenen jälkeen illalla! :D Tähän asiaan on saatava muutos ja kaikki hyvät ideat asian ratkaisemiseksi ovatkin tervetulleita!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti