Hyvää uutta vuotta 2015!

Minulla vuodenvaihde menee nenää niistellen ja toista nutrauspäivää vietellen. Tänään kävin jo vähän ulkosalla koirien kanssa kevyellä kävelylenkillä ja tuntuikin tosi ihanalta päästä vähän pois neljän seinän sisältä. En malta odottaa että pääsen jälleen lenkkipoluille!

Ajattelin kirjoitella uudenvuoden suunnitelmistani hieman kuten lupailinkin.

Kaikkihan varmaan haaveilee, että uuden vuoden myötä sitä elintavat muuttuvat kertaheitolla parempaan: pois herkut ja terveelliset ruuat tilalle, rutkasti liikuntaa ja kesäksi kuntoon. Tipatonkin pitää pitää. Ja jos tammikuu ollaan moitteettomasti niin helmikuussa vanhat tavat jo antavat myöten. Faktahan on se, että jos koittaa kertaheitolla mullistaa elämäntapansa päinvastaiseksi mitä ne ovat monta vuotta aikaisemmin olleet, on edessä 99% todennäköisyydellä epäonnistuminen.

Siksi itse tällä kertaa teen itselleni helpoksi uuden vuoden aloittamisen, enkä kerää kasapäin uudenvuodenlupauksia harteilleni vain huomatakseni rikkoneeni ne jälleen kerran.
Vuonna 2015 minulla tulee olemaan vain yksi ja ainoa uudenvuodenlupaus joka on pidettävä: Aion liikkua jatkossakin. Eli oli paino ja ruokailutottumukset mitä hyvänsä, on tavoitteeni liikkua vähintään 3 tuntia viikossa ja mieluiten sitäkin enemmän.
Sitten nämä muut ovat vain tavoitteitani, jotka toivon mukaan tulen saavuttamaan:
100 päivää ilman alkoholia, pois karkit ja herkut ainakin tammikuun ajaksi ja jatkossa vain yksi karkkipäivä viikossa ja mieluiten sipsit siitäkin vähemmälle, painon pudotus sinne 65kiloon ja vähän ehkä allekin sekä tietenkin ne terveelliset ruokailutavat. Myös muita tavoitteita on mennä ennen klo 23:aa nukkumaan ja ruokailla päivän ruokailut ennen klo 19:aa. Apuna näihin tavoitteisiin käytän muistivihkoa jonne laitan viivan jokaisen onnistuneen päivän merkiksi kustakin onnistuneesta tämän listan asiasta. Liikuntatavoitetta seuraa Heiaheia.

Eli näillä minä aion aloittaa uuden vuoteni ja vuosi vaihtuukin jo alkoholittomana. Miten teillä muilla? Oikein hyvää uutta vuotta! :)

Paastokuulumisia.

Hahaa nythän se flunssa vallan on kaatanut minut sänkyyn kuumeineen päivineen joten nyt on hyvää aikaa tosiaan pussikeittoilla: mikään ei maistu oikein muutenkaan ja tulee ainakin tarvittavat vitamiinit ja kivennäisaineet syötyä.

Eihän mikään koskaan mene kuin Strömsössä ja pientä alkukankeutta tämän paastonkin alkamisen kanssa oli havaittavissa: Varsinkin näinä ensimmäisinä flunssapäivinä olo on ollut niin kurja että ainoastaan kotitekoinen marjamehu on mennyt alas ja hieman jotain purtavaa. Vasta tänään oli sitten tarkoitus aloittaa kunniallisesti tuo pussikeittoilu mutta miehekkeen mokoma toi Hesestä aamupalaksi pienet hampurilaisateriat ja eihän sitä voinut sanoa ei silmät ristissä moisille herkuille kun oli vielä paastoon valmistautuneena nähnyt koko edellisen yön herkuista unia!

No, loppupäivänä olen kuitenkin pussikeittoillut että saisin sitä tuntumaa tähän hommaan ja varmaankin päivän kalorimäärä on jossain 1400-1700kcal välillä tänään ollut. Huomenna sitten saa jäädä kaikki ylimääräiset herkut ja syömingitkin pois niin selviää tästä paastosta kunnialla. Tarkoitus olisi paastoilla viisi päivää ja vaikka tässä välissä on uusi vuosikin, olisi siitäkin tarkoitus selvitä kunnialla.

Vaikka tänään ei kalomäärä ole kauhean alhainen ollutkaan, on selvästi kevyempi olo verrattuna joulun päiviin: nestemäinen ruokavalio oikeasti keventää oloa silloin kun tuntuu että se kroppa on vain yksi iso möhkäle!

Eniten minua silti tässä paastossa jännittää se paaston jälkeinen elämä: miten saada itsensä ymmärtämään että se viiden päivän paasto ei tarkoita sitä että sen paaston jälkeen syödään taas senkin edestä? Entä miten se elämä jatkuu sitten kun on tarkoitus elää terveellisesti normaalilla ruualla? Eihän tarkoituksena ole kuitenkaan vetää nesteitä muutamaa päivää ja sen jälkeen juosta Mäkin luukulle?

Joku varmaan nyt kysyykin, että miksi sitten taas kokeilen tätä pussikeittoilua jos edellisenkin kerran ratkesin syömään "menetettyjen päivienkin edestä" (ja monen mielestä tämä on ihan loogistakin, koska noh, paasto)? Vastauksena sanoisin että olen jo pitkään kaivannut ns. aikalisää mitä tulee ruokailujen suhteen. Tarkoitan siis sitä, että olen jo jonkun aikaa kaivannut oikeasti muutamaa kevyempää päivää mitä tulee ruokailuun ja palautusta taas siihen oikeaan ruokailurytmiin ja näin ollen parempaan ravintoon. Olen kuitenkin ihmisenä sitä tyyppiä että "kaikki tai ei mitään" ja jos olen yrittänyt saada normiruuan avulla ruokailuni paremmaksi, on kaupassa käynnit osoittautuneet hankaliksi totuttujen herkkuostoksien takia. Näin ollen muutaman päivän "puhdistautumiskuuri" missä keskitytään vain syömään säännöllisesti eikä käydä siellä kaupassa ollenkaan houkutuksien keskellä, tekee hyvää. Sitten kun on saanut hieman olon kevennettyä tässä välissä, voi siirtyä siihen vaiheeseen 2, eli oikeaa terveellistä ruokaa eikä herkkuja sieltä kaupasta.

Joten tässä sitä ollaan ja yritetään pärjätä tämän muutaman päivän suhteen. Leffoja sängyn pohjalta katsellen. Olo on syyllinen kun en ole käynyt lenkillä sitten perjantain, mutta annetaan nyt itselle aikaa parantua kunnolla niin jaksaa sitten taas liikkua!

Niin juu ja minulla on ainoastaan yksi uudenvuoden lupaus: lupaan ensi vuonna liikkua säännöllisesti, kaikesta muusta viis! Mutta siitä lisää tuonnempana. :)

Varaslähtö uuden vuoden puhdistuskuuriin!

Huomenna se alkaa: muutaman päivän paasto. Apuna vanha kunnon Nutrilett. Tarkoitus olisi siis saada nesteet ja turvotukset liikkeelle niin että ei ole kokoajan sellainen tönkkö ja turvonnut olo. Tänään olisi jo tarkoitus hieman keventää ruuan suhteen että huomisen startti olisi sitten helpompi.

Punnitsin itseni tänään ja joulukiloja oli tullut puoli kiloa. Eli tällä hetkellä paino on 84,5kg. Tästä on hyvä lähteä kohti parempia elämäntapoja. Oman haasteensa tähän tuo flunssa joka on päättänyt tulla hankaloittamaan tuota urheilupuolta.

Mutta katsotaan miten käy. :)

Kaikki kielletty on kivaa?

Kaikki terveellisiä elämäntapoja tavoittelevat varmasti tietävät sen tunteen kuinka ei saisi syödä sitä ja tätä ja eiköhän sitten vasta alakin ne kiellettyjen listalle joutuneet ruuat houkuttelemaan ja kohta sitten ollaankin repsahtamassa.

Minä ajattelin tänä jouluna herkutella vasta joulun pyhinä: eiköhän sitä suklaata mennyt rasia jos toinenkin. Sama homma viinin ja pipareiden kanssa. Ja sipseistäkään en erossa pystynyt pysymään.
No, pidin vähän kevyemmät pari päivää ennen aattoa ja muistutin itseäni liikunnan tärkeydestä näin joulunakin jotta saa sitten hyvillä mielin herkutella joulun pyhinä. End of story: kaksi luvallista herkuttelupäivää ovat nyt riittäneet minulle jo siinä määrin että ajatuksiin on hiipinyt suunnitelma pienen dieetin aloittamisesta jo ennen uutta vuotta. Siis ihan kehon puhdistuksen kannalta tuota ajattelin. Nimittäin vaikka "nälkädieetti" päivät ovat välillä tuntuneet itsensä kiduttamiselta, sai joulumässyttelyt hyvin muistumaan mieleen sitten taas sen ähkyn inhottavuudenkin. Enkä nyt aio pelkällä vedellä loppulomaa elää vaan ajattelin ottaa apuun pariksi päiväksi viime vuoden alun ystäväni, Nutrilettin. :)

Hyvää joulua!

Todennäköisesti tämän vuoden viimeinen puntaripäivitys tuli tänään ja se hieman yllätti minut. Eli edelleen ollaan siellä 84 kilossa. Ei sinänsä harmita kun nyt voi viettää joulua hyvillä mielin ilman että työllä pudotetut kilot ja kilojen mahdollinen nousu häiritsisivät joulun viettoa. Yllättävää oli enemmänkin se, etten ole erityisemmin syönyt mitään "lihottavia" viime päivinä ja itseasiassa ruoka on maistunut aika vähän kun flunssanpoikasta on ollut ilmassa. Samoin olen liikkunut aivan normaalisti. Unirytmit ovat kyllä olleet persiillään eli se voi olla osasyynä. Ja tietty turvotusta voi olla johtuen tulevista naisten päivistäkin.

No joka tapauksessa, tämä tyttö valmistaa joulupuuron loppuun, lähtee koirien kanssa lenkille ja näin ollen joulun viettoon! Palataan sitten tammikuussa tarkastelemaan tilannetta.

Oikein hyvää joulua kaikille kanssalaihduttajille ja elämäntaparemonttilaisille!:)

Laihduttaja ja joulu. Mahdoton yhtälö?

Tässä nyt jo jonkun aikaa se on vaaninut meitä jotka painoa pyrkivät saamaan alaspäin ja opettelevat niitä terveellisempiä elämäntapoja: joulu. Ja mikäli tähän saakka on selvinnyt sisulla moitteettomasti tai melkein moitteettomasti niin viimeistään nyt kun ne varsinaiset joulunpyhät lähestyvät, on edessä koettelemuksia varmasti meille jokaiselle. Edessä on sukulaisvisiittejä ja lahjojen availua, yhdessäoloa ja ruokailua, sekä sitä ruuan tuputtamista. Miten esimerkiksi kyläillessä ottaa ruokaa sopivasti mutta kuitenkin niin, että isäntäväki ei koe sen olevan nirsoilua?

Itsekään en tiedä miten tämä joulu käytännössä sujuu. Viime joulunahan sain jokusen kilon jotka sitten tippuivat kyllä uuden vuoden jälkeen nätisti ja Nutrilettin ansiosta vähän ekstraakin lähti pois. En kuitenkaan aio liikaa ottaa tänäkään vuonna stressiä joulukiloista, kun onneksi olen tosi rauhallisesti lähtenyt jo muutenkin vasta hiljattain tuota painoa uudelleen pudottelemaan. Aion nauttia joulusta, yhdessäolosta ja siitä ruokailustakin. En itseasiassa usko että se varsinainen jouluruokailu olisi se, joka kohtaloksi koituisi vaan enemmänkin ne herkut joiden kautta on jo aikaisemmin tullut otettua varaslähtö jouluun. Kun ne makeat herkkuset vain saa pidettyä kohtuuden rajoissa niin ollaan jo voiton puolella!
Tärkeintä jouluna ei kuitenkaan ole se että murehtii kaloreita vaan mielestäni se, että ei lösähdä sinne sohvalle joulunakaan! Eli itse aion patistaa itseäni liikkumaan kuten tähän astikin jotta voin hyvillä mielin sitten nauttia joulun ajasta. Katsotaan sitten joulun jälkeen, miten paljon tämmöinen toimintasuunnitelma on tuottanut tulosta. ;)

Kroppa uuteen uskoon omilla ehdoilla.

Ajattelin kirjoittaa yhdestä tärkeimmistä asioista liittyen terveellisiin elämäntapoihin, liikuntaan ja painonpudotukseen -nimittäin henkisestä puolesta.

Vaikka kaikki kolme tapahtuvatkin käytännön asioiden kautta, siis pelkästään tekemällä, säätelee asioissa onnistumista hyvin vahvasti se henkinen puoli, mielenhallinta, määrätietoisuus jne.
Jos pää ei ole kunnossa, on vaikea pitää huolta kropastaan.

Omalla kohdallani tätä projektia hankaloittaa ja aiheuttaa lisähaastetta kaksi seikkaa: diagnosoitu masennus ja lievä syömishäiriötausta.

Eli kuten olen aikaisemmin kertonutkin taustoistani, olen nuoruudessa kerran laihduttanut reilu kymmenen kiloa ja oikeastaan aina ollut tyytymätön kroppaani. Tätä tyytymättömyyttä säätelin sitten syömisillä pääasiassa. Yhtälöön kuului myös epäterveellinen ruokavalio. Eli käytännössä tämä homma meni näin: Samaa aikaa lohdutin itseäni ruualla (varsinkin sipseillä mutta myös muilla roskaruuilla) ja rankaisin itseäni sitten paastopäivillä jolloin en syönyt lähestulkoon mitään. Liikuntaa en hirveästi ole koskaan harrastanut, paitsi tanssia ja sitten ihan perus lenkkeilyä ja kotijumppaa. Voitte varmaankin tästä jo päätellä että ei ole ihan mikään terveellisin kombo niin kropalle kuin mielellekään tämä mustavalkoinen ajattelutapa: joko syöt ja olet läski tai et syö ja olet hoikka.

Minulla on myös rankka tausta koulukiusattuna ja pahimpina aikoina lapsena lohdutinkin itseäni ruualla. Sitten teini-iässä paha olo heijastui siihen paastoamiseen. Opin jo tosi nuorena kanavoimaan tunteitani ruuan ja syömättömyyden kautta. Henkisessä voinnissani teini-iästä alkaen oli myös selkeitä ajanjaksoja jolloin hyvä kun sain itseni sängystä ylös. Keväällä 2011, 19 vuotiaana minulla diagnosoitiin toisen asteen masennus. Se kesä menikin sitten "selviytyessä", päivä kerrallaan, viikko kerrallaan. Vuoden kuluttua vointini oli jo huomattavasti kohentunut säännöllisen terapian ja oikean lääkityksen ansiosta ja 2012 olinkin hyvässä iskussa, niin henkisesti kuin fyysisesti. Ensimmäistä kertaa pystyin juoksemaan useamman kilometrin putkeen ja liikuinkin säännöllisesti. Sitten muutin omilleni ja vointini romahti jälleen. Ei ole epäilystäkään etteikö nämä 20 ylimääräistä kiloa olisi johtuneet siitä, että elämäni muuttui niin rajusti: asuin eri paikkakunnalla kuin perheeni, opettelin elämään arkea yksin ja samalla aloitin vakavissani seurustelusuhteen jossa toinen osapuoli kävi armeijaa 700km päässä. Nyt kun miettii, niin ihme kun edes jotenkin sain pidettyä itseni tuolloin kasassa.
Tuosta on nyt kaksi vuotta kun lihoin. Painoni on kerran pudonnut seitsemän kiloa tänä aikana ja tullut taas takaisin. Nyt kuitenkin toivon olevani viimeisellä matkalla kohti terveellisiä elämäntapoja, elinikäisellä matkalla. Tuo aika vuodesta 2012 tähän päivään on oikeastaan ollut sopeutumista, toipumista, hyviä ja huonoja hetkiä. Joku voisi sanoa että olen vain heikko luonne kun en ole onnistunut vieläkään tavoitteessani. Minä sanon, että olen vain ihminen ja tähän mennessä minulla ei ole vain ollut tarpeeksi rahkeita ja voimavaroja saavuttaa tavoitteitani. Mutta jokaisen tappion jälkeen olen kuitenkin noussut jälleen ylös ja olen tässä vieläkin yrittämässä. Ja onhan tämä minun, yksinomaan minun matkani, minun elämäni.

Kirjoitin tästä aiheesta, koska tämä on mielestäni tärkeä aihe jos haluaa onnistua tavoitteessaan. Teille kanssalaihduttajille sanon: kuunnelkaa itseänne älkääkä ruoskiko itseänne kompastumisistanne. Kuunnelkaa ja miettikää ennemmin mikä oikeasti johti kompastumiseenne. Muistakaa että tämä projekti ei ole vain mustavalkoinen, tämä ei ole vain pelkkää hullua treenaamista ja syömisten kyttäilyä. Tämä on elämää. Ja elämässä kuuluu olla muutakin kuin vain treenaaminen ja tietty kalorimäärä päivässä. Edetkää omilla ehdoillanne, oman jaksamisenne mukaan. Eihän Roomaakaan rakennettu päivässä.

Kyllä vieläkin hetkittäin minusta tuntuu jos elämä oikein potkii päähän ja tuntuu siltä etten pysty hallitsemaan asioita elämässäni, että haluan ottaa edes yhden asian hallintaani, kroppani. Mutta se ei tarkoita sitä että kroppa olisi hyvin hallinnassa jos pystyy syömään vain minimaalisen määrän kaloreita päivässä ja liikkumaan neljä tuntia päivässä. Silloin ovat asiat hallinnassa kun voit elää elämääsi vapaasti ja sinulla on oikeasti hyvä olla, silloin olet tasapainossa itsesi kanssa.

Ensimmäisen kuntotestin tuloksia.

Ja taas sopii ihmetellä itseään kun tällä kertaa tein lihaskuntotestin vapaaehtoisesti ensimmäistä kertaa!

Tein siis tämän mukaan tuon lihaskuntotestin.

Tuloksissa ei vielä ollut yhtään mitään hurrattavaa kun en ole varmaan puoleen vuoteen tehnyt mitään lihastreeniä (juhannuksena otin jumppamaton festareille istuma-alustaksi ja sille kävi pieni äksidentti), mutta tästä on hyvä lähteä rakentamaan parempaa kuntoa!

Tulokset löytyvät tuolta välilehdeltä, mutta laitetaan ne tulokset nyt tähän arvosanojen kanssa:

• Vatsalihakset 16kpl/60sec Hyvin heikko (<18)
• Naisten punnerrukset 25kpl/60sec Hyvä (23-32)
• Kyykyt 27kpl/60sec Heikko (25-30)

Elämäni ensimmäinen vapaaehtoinen Cooperintesti

Tänään tein jotain mullistavaa itseni kannalta. Päivälenkin ohessa juoksin elämäni ensimmäistä kertaa Cooperintestin vapaaehtoisesti! Taulukon mukaan tulokseni ei mikään hyvä ollut (n.1700m=huono), mutta minun omalla mittakaavallani se oli aika hyvin. Edellisen kerran olen lukiossa viisi vuotta sitten juossut Cooperin ja muistaakseni silloinen tulos ei juuri tästä tämänpäiväisestä eronnut. Vaikka olin hoikka olin siis aika surkeassa kunnossa. Ja nyt kuitenkin painan paljon enemmän eli on kyllä sitä massaa, mitä raahata tuolla juostessa mukanaan! :D

Täytyy nyt lisätä juoksua lenkkien oheen ja kokeilla vaikkapa tammikuussa uudemman kerran tuota testiä. Nyt olen siis enemmän harrastanut aerobista, eli lihaskunto on vähän jäänyt taka-alalle. Täytyisi alkaa jumppaamaan ja kokeilla vielä muitakin kuntotestejä. Josko sitten kesäksi olisi jo siellä hyvässä arvosanassa! Kirjoittelen tuonne "Tuloksia" välilehdelle sitten näitä kuntotestien tuloksia, niin sieltä näkee sitten konkreettisia tuloksia.

Nyt saunomisen jälkeen kelpaakin sitten hölläillä loppuilta kun on tullut treenit treenattua tälle päivälle! :)

Soutamista ja huopaamista elämäntavoissa.

Huhheijaa, eihän siitä ole kohta kun kuukausi, kun viimeksi tänne kirjoittelin! Tässä välissä paino ehti nousemaan vielä kerran sinne 84-85 kiloon ja koska vuosi takaperin tuo sama paino minut herätti tajuamaan ettei tämä voi jatkua näin, se herätti minut jälleen. Tajusin, että vietin aivan liian paljon aikaa herkutellen ja liikunta oli vain sitä pakollista koiran ulkoilutusta ja siitäkin miehekkeeni piti suurimmaksi osaksi huolen. Jokainen päivä lähti käyntiin kelaten, että millähän herkulla sitä itseään piristäisi tänään.

No, sitten tapahtui muutama seikka jotka muuttivat asioiden kulkua:

Ensin meille tuli meidän koiramme sisko sijoitukseen joksikin aikaa. Ja kun kyse on siperianhuskyista, tarkoittaa se sitä että aktiviteettia tarvitaan, varsinkin kun on kaksi karvakorvaa talossa (isäntä ilmoitti heti alussa, että huolehtii ainoastaan yhden koiran lenkityksen). Aloinkin sitten harjoittelemaan vedätystä rollaattorilla tuon meidän koiramme kanssa jo ennen tämän toisen koiran tuloa. Ja siinähän sai aikalailla tehdä itsekin töitä, kun potki rollaattoriin vauhtia. Eli liikuntaa lisättiin viikkoihin jo marraskuun puolesta välistä. Nyt ollaankin sitten liikuttu huomattavasti enemmän. Yhtä paljon liikuntaa olen harrastanut viimeksi tammi-helmikuussa kun kävin salilla ja Nutrasin. Ja nyt jopa tuntuu siltä että jotakin puuttuu, jos ei sinne lenkille tule mentyä. Toki on laiskempia päiviä ja niitä päiviä kun treenaaminen on yhtä helvettiä, mutta nyt kuitenkin olisi tarkoitus jaksaa liikkua joka päivä jollakin tavalla, ihan koirien hyvinvoinnin takia. Ja samalla sitten otan tämän sellaisena kuntokuurina: minulla on hyvää aikaa saada itseni kuntoon kesäksi, jolloin tämä sijoituskoira lähtee jälleen kotiinsa eli nautitaan molempien koirien kanssa yhdessä harrastamisesta eikä ajatella sitä minään kitukuurina. :)

Toiseksi, se paino. Okei eihän se tuntunut niin hirveältä kuin mitä vuosi sitten nähdä noita lukemia vaa'assa, mutta sitten se ajatus että miten lähellä sitä silti ollaan kuitenkin niitä 9- alkavia lukuja, sai minut varpailleen. Ja kun tuo paino ehti taas hilautua ylöspäin, "nollasin" nuo tulokset täältä blogista ja kirjasin ylös tämän valaistumisen aikana olleet lukemat. Eli nyt on kilon verran paino pudonnut viikossa. Eihän se paino ole kuitenkaan tärkein, minulla oli nimittäin kahden viikon treenaamisen jälkeen paljon timmimpi olo vaikka ensin paino ei pudonnut juuri lainkaan kuin vaikkapa pari kuukautta takaperin. En ajattele tätä varsinaisena painonpudotuksena tällä kertaa, vaikka haluan sen painonkin laskevan. Nyt puhuu ne konkreettiset tulokset, ei numerot vaa'alla. Mietiskelinkin yhden kerran lenkillä ollessani, että jos sitä pudottaa vain kilonkin kuukaudessa, se on puolessa vuodessa kuusi kiloa, yhdeksässä kuukaudessa yhdeksän kiloa ja vaikka se ei kuulosta paljolta niin kun ajattelee että heinäkuuhun on seitsemän kuukautta ja jos painan nyt 82kg, niin hitaimmallakin tahdilla tulisin painamaan heinäkuussa ainakin 75kg ja jos taas kuukaudessa putoaa paino kaksi kiloa, on kesän paino jo 68kg, mikä on todella hyvin kun ottaa huomioon sen että jos tulokset on saavutettu liikkumalla, on kehossa tuossa kohtaa jo paljon enemmän lihaksia kuin läskiä.

Kolmanneksi, ruokavalio. Marraskuun lopulla oli yksi tiukka viikko enkä millään kehdannut pyytää kotoakaan rahaa. Ajattelin että nyt hitsi viekoon sinnitellään tuonne veronpalautuksiin saakka. No, kaivoin kaapista jäljelle jääneet Nutrilett-pussit, pikapuuro-pussit, säilykehernekeitot yms. mitä oli jäänyt "pahan päivän varalle". Siinä köyhyyksissäni siivosin sitten lompakostani kuitteja toivoen löytäväni jonkun onnensetelin kuittien väliin rytättynä. No rahaa ei löytynyt, mutta aloin laskemaan kuiteista turhakkeita, joihin minulla oli uponnut rahaa kuukauden sisään (sipsit, limsat, karkit, alkoholi). Lopputuloksena selvisi että kuukaudessa herkkuihin oli uponnut n.300€! Ja uskokaa tai älkää, suurin osa rahasta ei mennyt suinkaan alkoholiin vaan niihin karkkeihin ja sipseihin. Ja vielä kun miettii kaikkia niitä ostoskertoja kun ei ole ottanut kuittia, niin se summa olisi varmasti paljon korkeampi! Tuo avasi tosi hyvin silmäni sille että miten siinä Nutriletin voimalla eläessäni olisin voinut syödä oikeaa, terveellistä ruokaa juuri nyt, mikäli en olisi kuukaudessa ostanut herkkuja monen sadan euron edestä. Tai miten paljon muuta kivaa olisi tuolla rahalla voinut tehdä tai hankkia! Minulle ei siis ollut mistään ruokapäiväkirjoista silmien avaajaksi, vaan tuo talouspuoli herätti kovin karuun todellisuuteen.
Nykyään sitten syönkin mitä tahdon, herkuttelenkin, mutta pääasiallisesti syön huomattavasti terveellisemmin kun takaraivossa jyskyttää vieläkin se hetki kun ymmärsin miten paljon sitä rahaa onkaan uponnut oman kehonsa myrkyttämiseen.

Eli tämmöistä tällä kertaa. Kovasti se usko on hiipuillut hetkittäin tämän blogin aloittamisenkin jälkeen, mutta nyt tuntuu siltä että kaikki on järjestymässä, että nyt on pysyvän muutoksen aika: aion nimittäin olla samaa aikaa itseäni kohtaan ankara ja määrätietoinen, mutta myös anteeksiantava ja lempeä. Aion nauttia nyt tällä kertaa jo tästä matkasta kohti ensi kesää, enkä vain odota malttamattomana laihempaa olemusta joka pitäisi saada tänne-heti-nyt! :)

Mässäilykoukku tekee paljon muutakin kuin edesauttaa painonnousua.

Ensimmäisen kirjoitukseni jälkeen on ollut vaikeuksia saada itseäni kiinni niskasta. En varsinaisesti miellä tätä miksikään laihduttamiseksi, mutta painon silti toivoisin tippuvan. Aluksi tavoitteenani on päästä sinne 75kg:n alapuolelle pitkästä aikaa. Sitten sinne 6- alkaviin lukemiin. Josko talvilomaan mennessä olisi kymmenisen kiloa tippunut?

Vaikka mielessä onkin haave kevyemmästä minästä, ei se käytännössä ole oikein toteutunut. Paino on ollut pahimmillaan jo melkein 85kg:n kohdilla oikein turvotuksen täytteisinä päivinä. Eikä se mikään ihmekään ole, olenhan syönyt joka viikko sipsejä, cocista on mennyt ja jokainen aamu on alkanut miettimällä että mitä hyvää tälle päivälle kaapista löytyy. Ja kun opiskelijabudjetilla elelee, on välillä rahasta vähän tiukkaa. Kun raha-asiat ahdistavat, ei suinkaan taloudellinen säästökuuri kohdistu siihen, että ostaisin terveellisiä ruokatarvikkeita kaupasta, vaan ostankin suklaata kun mukamas ratkaisen ahdinkoni herkkujen ääressä. Väärin.

Havahduin nyt kuitenkin siihen, ettei tämä voi jatkua näin. Syön rahani ja lihotan itseni. Ja se puntarin lukema ei ole ainoa murhe: kun jatkuvasti lappaa suuhun kaikkea epäterveellistä huolimatta ruokailurytmistä, menee vatsa ihan solmuun. Pahimmillaan vatsa on aivan sekaisin ja kouristelee kivuista. Haluanko oikeasti toimia jätemyllynä, johon tungen omin pikku kätösin kaikkea prosessoitua epäterveellistä roskaa? Koska eihän se voi olla hyväksi minulle, jos ihan kehoni reagoi noihin herkkuihin noin? Niinpä.

Silmäni ovat siis avautuneet: en voi jatkaa näin että vatsakin oikkuilee kun syön itseni ähkyyn tai jos en syö mitään, se oikkuilee seuraavan kerran kun syön. Täytyy löytää tasapaino. Ei tarvitse kituuttaa kahdella herneellä päivässä, mutta vähemmän kuin 3000 kaloria pitää syödä. Ja niitä herkkuja ei tulisi ajatella ensimmäisenä aamulla "päivän porkkanana".

Mietin välillä sitä Katria, joka olin 2-3 vuotta sitten. Olin hoikka, enkä ajatellut ruokaa kaiken aikaa, ainoana ilon lähteenä. Silloinen minä kavahtaisi nykyistä minua! Täytynee tutkia itseään ja historiaansa sen verran, että miksi yhä vain ruoka on se joka eniten motivoi, vaikka elämäntilanteeni pitäisi olla ihan hyvä nykyisin....

Kurkistusta taustoihin -Miksi aloitin tämän blogin

Aikani laihdutusblogeja lukeneena päätin aloittaa oman tarinani kertomisen. Lähinnä kirjoitan tätä itseäni varten, mutta myös ne joita kiinnostaa tavallisen painonpudottajan tarina, ovat tervetulleita lukemaan tätä. :)

Tällä hetkellä painoa löytyy sellaiset 84 kiloa ja pituutta minulla on 171cm. Kamppailuni tämän painon kanssa alkoi oikeastaan vuonna 2012, jolloin elin yhtä onnellisimmista ajoistani. Olin jo usean vuoden ajan ollut tykästynyt lukioaikaiseen koulukaveriini ja vihdoin kesällä 2012 aloimme sitten seurustella. Minulla oli ehkä kaikki mitä nuori naisenalku voisi toivoa: olin pian 20vuotias, persoonallisen tyylin omaava sanavalmis tyttönen jolta Se Oikea oma kultakin kainalosta vihdoinkin löytyi. Olin myös samaisena kesänä saanut pari kiloa painoanikin alaspäin, niin kuin olin aina toivonut. Painoin tuona kesänä siis 58 kiloa.

Hieman muinaishistoriaa:
Kolmannella luokalla aloin lihota kun herkuista alkoi muodostua minulle elämänilo kaikkien vaikeuksien keskellä. Olin siis koulukiusattu. Vuodessa paino nousi sen verran että ostin vaatteeni aikuisten/nuorten osastolta. Koko ala-asteen olin hitusen tuhdimpi tyttö. Eihän se haitannut kuitenkaan kun olin montaa muuta paljon pidempi. Meni siis aikaisen kehityksen piikkiin myös painonnousu. Yläasteelle mentäessä teini-iän paineet nousivat: Seiskaluokan lopussa painoin 57-kiloa (ala-asteen puntarilukemia en edes muista) ja vaatteet alkoivat istua paremmin päälleni. Sain tuolloin keväällä myös hammasraudat. Jotenkin ne raudat taisivat olla sellainen isku itsetuntoon, koska seiskaluokan kesäloma kului niihin rautoihin totutteluun ja sipsien syömiseen. Söin monta kertaa viikossa sipsipussin. Ja paino nousi. Kasiluokan alussa painoa löytyi 68-kiloa. Pelästyin aikalailla. Halusin kuitenkin keskittyä koulunkäyntiin enkä liikaa ulkonäöllisiin seikkoihin. Koska koulunkäynti ja arvosanat olivat etusijalla, halusin saada tuloksia aikaan myös liikuntatunneilla. Vihasin Cooperintestejä. Mutta tällä kertaa halusin pärjätä. Aloitin sisäsoudun, kun meillä kotona sisäsoutulaite oli. Kunto koheni ja sain paljon paremman tuloksen sinä syksynä Cooperintestistä. Paino ei kuitenkaan tippunut, vaikka liikuin ja olin laittanut sipsit pannaan. Herkuttelin nimittäin muuten kuitenkin, enkä katsellut syömisiäni.

Kahdeksannen luokan kevättalvella, talviloman alussa minulle tapahtui jotain. Olin ollut kamalan ihastunut yhteen poikaan jo pidemmän aikaa, mutta tämä ei minusta pahemmin piitannut -eiväthän hänen kaverinsakaan pitäneet minusta vaan haukkuivat vain päivästä toiseen minua. Päätin, etten aio olla enää se "läskiperse", joksi he minua haukkuivat. Lopetin syömisen. En siis syönyt juuri mitään, ellei ollut tositositosi kova nälkä ja silloinkin vain vähän. Ei ollut kyse siitä että tahdoin tehdä niin. En vain yksinkertaisesti saanut mitään suustani alas. En muista kauanko tätä jatkui, mutta muistan miten TET-jakson aikana, huhtikuussa 2007 vihdoin taas housut, joita vuosi sitten olin käyttänyt, mahtuivat jalkaani. Sitten aloin jatkuvasti liikkumaan. Saatoin tehdä useammankin lenkin tai treenin saman illan aikana ihan vain jos jokin asia stressasi minua. Hoikistuin toukokuun puoleen väliin mennessä niin paljon, että koulukiusaajat alkoivat haukkua minua "läskiperseen" sijasta "apinanluukasvoksi", koska poskiluuni alkoivat näkyä selkeämmin. Seuraavia muistikuvia onkin jostain ennen juhannusta, rippijuhlistani. Sinä kesänä painoin 54kg. Olin siis todella hoikassa kunnossa ja muistan miten kaikki tytöt aina kommentoivat miten hoikka olin kun lantioluuni näkyivät ja ihmettelivät ihaillen miten olin moisessa onnistunut. Tykkäsin tuolloin kovasti myös pukeutua ja ekaa kertaa minulla oli kaunis olo itseni kanssa.

Ysiluokalle mentäessä tyylini muuttui radikaalisti ja sain raudatkin pois. Elin peruskouluajan parasta aikaa. Ysiluokan kevääseen mennessä paino oli noussut muutaman kilon, mutta edelleen samat vaatteet mahtuivat. En vain tykännyt enää esitellä vatsaani, niin kuin ysiluokan alussa Serranon Perheen African tyylin innoittamana olin tehnyt. Seuraavana syksynä aloitin lukion ja paino nousi vielä hieman. Painoin sellaiset 60kg, vähä päivästä riippuen. Vaatekoko oli paidoissa xs tai s, housuissa m/38. Halusin kamalasti olla nätimpi ja hoikempi ja parempikroppaisempi koko ajan. Tämän vuoksi sitten aloin treenaamaan säännöllisesti, pientä lihasjumppaa kotona. Välillä oli läski olo, välillä hoikka ja nätti olo. Paino kuitenkin pysyi siinä 62kg paikkeilla. Lukion lopussa erona oli ainoastaan että vihdoinkin sain myös kunnon tissit, kun olin syönyt e-pillereitä puolisen vuotta.

Takaisin vuoteen 2012
Siinä sitten 2012 kesällä aloin seurustella vihdoinkin ihmisen kanssa, josta olin aina pitänyt. Olin tosiaan saanut painoa tippumaan pari kiloa, painoin 58kg. Sinä kesänä olin nimittäin alkanut juoksemaan ja sen johdosta paino tippui hiukan vakiintuneesta puntarilukemasta. Elokuussa 2012 muutin omilleni ja jotain tapahtui. Poikaystäväni oli aina sanonut että pari kiloa lisää vielä niin sitten olen tip top, olin hänen mielestään aika hoikka. En jaksanut enää stressata vaan aloin aika rennosti syömään ja kävin paljon ulkona syömässä. Unohdin kuitenkin sen seikan, että myös treenaamiseni loppui kuin seinään. Yhtäkkiä painoa oli kertynyt vähän enemmän kuin pari kiloa. Tammikuussa 2013 menin kaverin tykönä vaa'alle kun vaatteetkin olivat alkaneet kiristää. Vaa'an lukema hirvitti. Arvioin painavani 70kg, vaaka näytti 75kg. Itkin koko illan.

Tammikuussa muutimme myös uudelle paikkakunnalle ja olin todella yksinäinen. Sen sijaan että olisin ottanut painoasian positiivisesti ja lähtenyt sitä vain pudottamaan, painoa hiipi salakavalasti lisää koko ajan. Kesällä 2013 yritin laihduttaa, motivaationa tietty kesä sekä tulevat häät, joita suunnittelimme vuodelle 2014. Laihdutus lopahti koko ajan kuitenkin siihen että henkinen vointi ei kestänyt moista urakkaa, eikä kahden kuukauden laihdutusaika nyt muutenkaan järkevä ollut. Kun jälleen yksi yritys päättyi, niin yhtäkkiä olinkin lokakuussa 2013 jo 84-kiloinen. Välillä paino kävi jopa 85-kilossa. Silloin päätin ottaa ohjat käsiini. Varattiin hääpaikka, hääpäivä ja kirkko ja samalla lähti käyntiin laihdutusprojekti. Paino tippui ihan hyvin jouluun mennessä, oltiin jo neljä kiloa kevyempiä. Joulun jälkeen aloitin vielä kunnianhimoisemmin ja päätin kokeilla Nutrausta. Paino tippuikin kivasti: joulukilot katosivat ihan parissa päivässä ja kokonaisuudessaan paino tippui syksystä 7 kiloa. Painoin 77kg ja nutrausta oli takana hiukan vaille kolme viikkoa kun lopetin. Aluksi normaali ruoka täytti tosi nopeasti ja ajattelinkin, että nyt tankataan ja sitten taas uusiksi pätkäpaaston merkeissä dieettiä. No, sitä pätkäpaastoa ei koskaan tullut. Kesä sen sijaan tuli. Myöskin erinäisistä syistä johtuen päätimme siirtää häitä, eli sekin motivaattori katosi. Häitä ei pidetty kesällä 2014, mutta painoa alkoi tulla takaisin senkin edestä. Nyt syyskuussa 2014, painan 84kg jälleen. Ihan niin pahalta ei tunnu, kuin vuosi sitten, kun on paremmin oppinut elämään lihavampana ja esim. pukeutumaan tämän painoiselle sopivammin. Mutta kyllä tämä 84kilon paino häiritsee. En tykkää käydä oikein missään ja ennen kun olin aikamoinen linssilude, ei enää kameran edessä keimailu kiinnosta. Tuntuu myös, että se tyttö, joka tuolla läskin alla on piilossa, ei pääse esiin. Haaveissa on myös edelleen se oma hääpäivä ja päivä prinsessana, eikä siihen haavekuvaan kuulu se 84 kilon paino!

Ajattelin siis aloittaa oman tarinani kertomisen täällä. Kaunistelematta ja rehellisesti. Tavoitteena olisi painaa 64kg ensi vuonna, toukokuun 2015 loppuun mennessä. En usko että tämä suunnitelma on mitenkään mahdoton, sehän tarkoittaa n. puolta kiloa/viikko painonpudotusta. Kunhan vain suunnitelmasta pitää kiinni. En aseta sen kummempia "sääntöjä" tälle projektille, mutta herkuttelun voisi minimoida siihen, että joka kolmas päivä saa jonkun herkun syödä. Ja ihanne olisi saada vain se yksi herkkupäivä viikkoon. Ja sitten se, että alkuun voisin hävittää nuo loput pussikeitot pois. Tekisin sellaisen kehonpuhdistuskuurin. Myös tipaton kuukausi olisi jees. Painoa voisin tarkkailla niin, että kaksi viikkoa tästä eteenpäin, perjantaina (eli 3.10) ottaisin ensimmäisen painon ylös. Tällä hetkellä on vaa'assa paristot loppu, eli niitä lukemia ei nyt kannata edes tuijottaa, mutta paristot vaihdan tuohon kolmanteen päivään mennessä.

En sitten tiedä miten käytännössä nämä ensimmäiset kaksi viikkoa sujuvat, kun ensi viikolla töitä on minulla joka päivä koulun jälkeen ja sitten seuraavalla viikolla myös parina iltana, eli miten tuon syömisen kanssa käy, mutta parhaani yritän. :)

Katsellaan miten homma lähtee sujumaan!