lauantai 13. joulukuuta 2014

Elämäni ensimmäinen vapaaehtoinen Cooperintesti

Tänään tein jotain mullistavaa itseni kannalta. Päivälenkin ohessa juoksin elämäni ensimmäistä kertaa Cooperintestin vapaaehtoisesti! Taulukon mukaan tulokseni ei mikään hyvä ollut (n.1700m=huono), mutta minun omalla mittakaavallani se oli aika hyvin. Edellisen kerran olen lukiossa viisi vuotta sitten juossut Cooperin ja muistaakseni silloinen tulos ei juuri tästä tämänpäiväisestä eronnut. Vaikka olin hoikka olin siis aika surkeassa kunnossa. Ja nyt kuitenkin painan paljon enemmän eli on kyllä sitä massaa, mitä raahata tuolla juostessa mukanaan! :D

Täytyy nyt lisätä juoksua lenkkien oheen ja kokeilla vaikkapa tammikuussa uudemman kerran tuota testiä. Nyt olen siis enemmän harrastanut aerobista, eli lihaskunto on vähän jäänyt taka-alalle. Täytyisi alkaa jumppaamaan ja kokeilla vielä muitakin kuntotestejä. Josko sitten kesäksi olisi jo siellä hyvässä arvosanassa! Kirjoittelen tuonne "Tuloksia" välilehdelle sitten näitä kuntotestien tuloksia, niin sieltä näkee sitten konkreettisia tuloksia.

Nyt saunomisen jälkeen kelpaakin sitten hölläillä loppuilta kun on tullut treenit treenattua tälle päivälle! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti