Puolet sinusta haluaa palata takaisin uusien, parempien elämäntapojen pariin. Toinen puolisko ei vaan jaksa nousta sängystä kuin korkeintaan sipsipussia hapuilemaan. Kuulostaako tutulta?
Tätä se on minulla ollut tämä alkuvuosi. Terveelliset elämäntavat haltuun ja kilot karisemaan -pyh sanon minä!
Joku ruudun toisella puolella tätä tekstiä lukeva varmaan nyt pudistelee päätään sanoen ääneen: "typerä nainen, sinun täytyy vain päättää että tämä on just sitä mitä sinä haluat". Mutta arvatkaapas mitä? Ei se mene aina niin.
Minun oli tarkoitus aloittaa tammikuussa kahden kuukauden pituinen työkokeilu päiväkodissa, jota aloin jännittää jo hieman ennen joulua. Tuo kuvio kun lähti rullaaamaan aikamoisella vauhdilla: joulukuun alussa tapasin sosiaalityöntekijän, jonka kanssa kartoitettiin tulevaisuudensunnitelmiani ja päädyttiin tähän työkokeiluratkaisuun. Ja hupsista keikkaa, sitten minulla jo olikin työkokeilupaikka ja töiden oli tarkoitus alkaa tammikuun alussa.
Stressi työkokeilun aloittamisesta kasvoi kasvamistaan ajankohdan lähestyessä, eikä tilannetta helpottanut lainkaan jokavuotinen kaamosmasennusoireilu, tämä vuoden vaihde kun on aina ollut minulle todella raskasta aikaa. Joten tällainen uusi juttu kaiken keskellä sai minut lamaantumaan totaalisesti, enkä sitten saanutkaan itseäni lähtemään päiväkotiin kun sen aika tuli! Ensimmäisellä viikolla heräsin joka aamu lähteäkseni sinne, mutta jäädyin, sain itku- ja paniikkikohtauksia ja jäin kotiin. Neljäntenä aamuna tilanne oli jo niin toivoton, että perheeni ja poikaystäväni puuttuivat peliin, soitin terapeutille ja sain hänelle ajan vielä samalle päivälle. Terapeutti ohjasi minut lääkärille ja lääkäri kirjoitti sairaslomaa. Jotenkin tämä kaikki, mitä kuluneen vuoden aikana on tapahtunut, on ollut niin liikaa minulle ja ajankohta työkokeilun aloittamiselle oli vain väärä, se ikäänkuin räjäytti tämän potin.
Nyt yritänkin elellä päivä kerrallaan, saada ahdistuneisuuden pidettyä kurissa (tuo työkokeilutilanteen aiheuttama ahdistus onneksi laukesi sairasloman myötä) ja pyrin löytämään elämästä niitä pieniä, kivoja asioita, jotka saavat hymyilemään.
Olen todella kiitollinen perheelleni, joka on tukenut minua tämän ahdistuksen keskellä, samoin kuin poikaystävälleni, jonka apu on ollut aivan korvaamatonta.
Ruokavalion ja liikunnan osalta elämä on tosiaan ollut nyt myös heikkoa mikä osaltaan vaikuttaa varmaan henkiseen vointiin ja toisin päin. Tähän aion kuitenkin tehdä muutoksen. Tämänhetkisessä elämäntilanteessani suurimmaksi haasteeksi olen näissä asioissa kokenut sen, että poikaystäväni kanssa vietetään aikaa tiiviisti yhdessä, mutta se on sellaista kahden asunnon välillä ramppaamista, jonka lisäksi minulla on aivan olemattoman kokoinen keittiö -kun aikaa palaa päivittäin tuohon ramppaamiseen, ei energia ja aika riitä kotona kokkailuun, saati sitten kiinnostus kokkaamista kohtaan ei ole mikään huikein, kun keittiö on pieni eikä voi syödä edes ruokapöydän ääressä.
Tähän on kuitenkin (luojan kiitos!) tulossa muutos ensi kuussa, kun muutamme yhteen ja vieläpä isompaan asuntoon. Siinä asunnossa on mahtavan kokoinen keittiö ja tilaa elää ja sitten loppuu se turha ramppaaminenkin niin jää aikaa liikunnalle. Viimeiset puoli vuotta olen ollut jotenkin levottomassa elämänvaiheessa, elänyt asunnossa jota en miellä kodikseni, reissannut paljon mm.auttamassa isoisääni, joten omaa kiinteää asuinpaikkaa kaipaavalle ihmiselle on näissä kuvioissa vain ollut tuhottomasti liikaa.
Yritän nyt pikkuhiljaa saada ruokavaliota sinne fiksumman puolelle ja aloitan liikunnankin, jospa tästä sitten pääsisi taas niihin huomattavasti terveellisempien rutiinien puolelle! :)
