Voi tätä murheen päivää. Viikkotolkulla olen kaatanut kurkustani alas viinilasillisia, popsinut juustonaksuja ja Burger Kingin kierreranskalaisia, heittänyt naamaan hampurilaisia, napostellut karkkia ja tässä sitä sitten ollaan: tänään, maanantaina 23.5.2016 kun ähisten lyllersin vaa'alle, sieltä ilmestyi lukema 87kg. Kyllä vain! Painoennätyksiä rikotaan, mutta ei tosiaankaan niitä positiivisia sellaisia. En ole koskaan, siis ikinä painanut näin paljoa!
Tästä päästäänkin siihen haasteiden haasteeseen, eli siihen että miten ihmeessä saan itseni täältä suosta kaivettua pois? Arki on kulkenut viime aikoina samaa rataa: välillä on energiat ihan nollissa eikä ruoka maistu sitten mitenkään päin. Sitten taas kun ruoka maistuu niin se nälkä iskee yllättäen ja on vain niin tosi helppo antaa niille mieliteoille valta. En viitsi edes valehdella, juuri nytkin kun tätä tekstiä kirjoitan ja aamupala on syömättä, mieleni tekee niitä kaikkia herkkuja jotka eilen illalla, herkkuähkyssä vain inhottivat ja joista vannoin tästä päivästä lähtien pysyväni erossa!
Tilannetta ei auta yhtään se, että nyt on kesä aivan näillä näppäimillä tässä, pitäisi siis olla jo siinä rantakunnossa, eikä suinkaan paisuneena muistuttaen enemmän sitä rantapalloa. Edessä on grilli-iltoja, juhannus ja vaikka ja mitä? Miten ihmeessä muka aion selvitä kesästä paisumatta vielä entisestään? Miten ihmeessä onnistuisin jopa laihtumaan jos välillä tuntuu että motivaatiota on lähestulkoon se nolla koko hommaan? Miksi ihmeessä pitäisi taas lähteä tähän rumbaan kun kaikki se työ, jonka tein reilu vuosi sitten, valui viemäristä alas ja kiloja kertyi melkein kolmasosa enemmänkin? Kaiken lisäksi tuntuu, että kaikki ne opitut, paremmat elämäntavatkin valuivat hukkaan, ote lipsuu kuin ei koskaan olisi muunlaisista elämäntavoista ollutkaan kokemusta.
No, tässäpä niitä syitä siihen miksi minun kannattaa ottaa itseäni niskasta kiinni, niin vaikeaa kun se tuleekin olemaan:
-Oma hyvinvointi. Henkinen vointi on ymmärrettävästi ihan retuperällä hetkittäin, joten ei kannata antaa vielä fyysisen voinninkin mennä hunningolle vaan kannattaa huolehtia ruokavaliosta ja liikunnasta niin paljon kuin mahdollista. Fakta kuitenkin on, että ylipaino on aina terveysriski.
-Jotta saisi kesästä enemmän irti. Äkkiseltään voi tuntua siltä, että koko kesä menee ihan vituralleen jos vain piiskaa itseään lenkille, kyttää syömisiään jne. Mutta sitten taas, eikö se kesä ole vähän niinkuin jo mennyt siinä määrin pilalle, että kesää ollaan viettämässä rantakunnon sijaan rantavalaskunnossa? Ihan varmasti tulisin kokemaan kurjaa fiilistä joka hetki, kun pitäisi hellepäivänä keksiä jotain mukavaa ja viileää päälle pantavaa, mutta ylipainon takia ei huvita kulkea ihoa paljastavissa tamineissa ja rannalle menokin vatsamakkaroineen tuntuu kauhealta ajatukselta. Sen sijaan, jos kokoajan teen jotain asian eteen, on kesästä nauttiminenkin mielekkäämpää, kun ei tunnu siltä että vasta ensi kesänä sitten otetaan kaikki kesästä irti. Sen kuitenkin muistan vuoden takaisesta, että kun päättää tehdä elämäntapamuutoksen, sitä ajattelee että sitten kun tavoitteet on saavutettu niin on hyvä olo. Loppujen lopuksi riittää että on ihan pienen aikaa elänyt uusien elämäntapojen mukaan, niin sitä jo katsoo peilikuvaansa ihan eri silmin ja itsetunto kohenee jo sen elämäntapamuutoksen matkan aikana, eikä vasta saavutettuaan tavoitteet.
Miten sitten ajattelin tosiaan selvitä siitä kesästä ja houkutuksista: alkoholista, grillailusta, metrilakuista jne? Aion antaa itselleni vapauksiakin. Heti tässä tällä viikolla on tiedossa kaksi sellaista päivää, joina en tosiaankaan aio salaatinlehdellä ja vesilasilla pärjätä, sanotaan se nyt ihan suoraan. Eikä minun mielestäni tarvitsekaan. Perjantain tuparit ja lauantain illanvietto serkkujen kanssa olkoon tämän viikon palkinto siitä, että aion siihen perjantaihin saakka selviytyä kunnialla opetellen taas niitä parempia elämäntapoja. Sitten kun on juhlat juhlittu, palataan taas tiukempiin elämäntapoihin ja jatkossa, jos tiedossa on jotain kesäistä ohjelmaa, tulen toimimaan samoin.
