Pohjalta on vain noustava

Voi tätä murheen päivää. Viikkotolkulla olen kaatanut kurkustani alas viinilasillisia, popsinut juustonaksuja ja Burger Kingin kierreranskalaisia, heittänyt naamaan hampurilaisia, napostellut karkkia ja tässä sitä sitten ollaan: tänään, maanantaina 23.5.2016 kun ähisten lyllersin vaa'alle, sieltä ilmestyi lukema 87kg. Kyllä vain! Painoennätyksiä rikotaan, mutta ei tosiaankaan niitä positiivisia sellaisia. En ole koskaan, siis ikinä painanut näin paljoa!

Tästä päästäänkin siihen haasteiden haasteeseen, eli siihen että miten ihmeessä saan itseni täältä suosta kaivettua pois? Arki on kulkenut viime aikoina samaa rataa: välillä on energiat ihan nollissa eikä ruoka maistu sitten mitenkään päin. Sitten taas kun ruoka maistuu niin se nälkä iskee yllättäen ja on vain niin tosi helppo antaa niille mieliteoille valta. En viitsi edes valehdella, juuri nytkin kun tätä tekstiä kirjoitan ja aamupala on syömättä, mieleni tekee niitä kaikkia herkkuja jotka eilen illalla, herkkuähkyssä vain inhottivat ja joista vannoin tästä päivästä lähtien pysyväni erossa!

Tilannetta ei auta yhtään se, että nyt on kesä aivan näillä näppäimillä tässä, pitäisi siis olla jo siinä rantakunnossa, eikä suinkaan paisuneena muistuttaen enemmän sitä rantapalloa. Edessä on grilli-iltoja, juhannus ja vaikka ja mitä? Miten ihmeessä muka aion selvitä kesästä paisumatta vielä entisestään? Miten ihmeessä onnistuisin jopa laihtumaan jos välillä tuntuu että motivaatiota on lähestulkoon se nolla koko hommaan? Miksi ihmeessä pitäisi taas lähteä tähän rumbaan kun kaikki se työ, jonka tein reilu vuosi sitten, valui viemäristä alas ja kiloja kertyi melkein kolmasosa enemmänkin? Kaiken lisäksi tuntuu, että kaikki ne opitut, paremmat elämäntavatkin valuivat hukkaan, ote lipsuu kuin ei koskaan olisi muunlaisista elämäntavoista ollutkaan kokemusta.

No, tässäpä niitä syitä siihen miksi minun kannattaa ottaa itseäni niskasta kiinni, niin vaikeaa kun se tuleekin olemaan:
-Oma hyvinvointi. Henkinen vointi on ymmärrettävästi ihan retuperällä hetkittäin, joten ei kannata antaa vielä fyysisen voinninkin mennä hunningolle vaan kannattaa huolehtia ruokavaliosta ja liikunnasta niin paljon kuin mahdollista. Fakta kuitenkin on, että ylipaino on aina terveysriski.

-Jotta saisi kesästä enemmän irti. Äkkiseltään voi tuntua siltä, että koko kesä menee ihan vituralleen jos vain piiskaa itseään lenkille, kyttää syömisiään jne. Mutta sitten taas, eikö se kesä ole vähän niinkuin jo mennyt siinä määrin pilalle, että kesää ollaan viettämässä rantakunnon sijaan rantavalaskunnossa? Ihan varmasti tulisin kokemaan kurjaa fiilistä joka hetki, kun pitäisi hellepäivänä keksiä jotain mukavaa ja viileää päälle pantavaa, mutta ylipainon takia ei huvita kulkea ihoa paljastavissa tamineissa ja rannalle menokin vatsamakkaroineen tuntuu kauhealta ajatukselta. Sen sijaan, jos kokoajan teen jotain asian eteen, on kesästä nauttiminenkin mielekkäämpää, kun ei tunnu siltä että vasta ensi kesänä sitten otetaan kaikki kesästä irti. Sen kuitenkin muistan vuoden takaisesta, että kun päättää tehdä elämäntapamuutoksen, sitä ajattelee että sitten kun tavoitteet on saavutettu niin on hyvä olo. Loppujen lopuksi riittää että on ihan pienen aikaa elänyt uusien elämäntapojen mukaan, niin sitä jo katsoo peilikuvaansa ihan eri silmin ja itsetunto kohenee jo sen elämäntapamuutoksen matkan aikana, eikä vasta saavutettuaan tavoitteet.

Miten sitten ajattelin tosiaan selvitä siitä kesästä ja houkutuksista: alkoholista, grillailusta, metrilakuista jne? Aion antaa itselleni vapauksiakin. Heti tässä tällä viikolla on tiedossa kaksi sellaista päivää, joina en tosiaankaan aio salaatinlehdellä ja vesilasilla pärjätä, sanotaan se nyt ihan suoraan. Eikä minun mielestäni tarvitsekaan. Perjantain tuparit ja lauantain illanvietto serkkujen kanssa olkoon tämän viikon palkinto siitä, että aion siihen perjantaihin saakka selviytyä kunnialla opetellen taas niitä parempia elämäntapoja. Sitten kun on juhlat juhlittu, palataan taas tiukempiin elämäntapoihin ja jatkossa, jos tiedossa on jotain kesäistä ohjelmaa, tulen toimimaan samoin.

Getting your shit together

Nyt on kulunut vähän vajaa kuukausi viimeisestä blogitekstistä ja täytyy sanoa, että aika heikoilla jäillä mennään edelleen. Syömiset on siis aivan retuperällä ja alkoholin käyttökin on ollut runsaan puoleista. Yli kuukauteen en ole syönyt edes vitamiineja tai muita ravintolisiä, mikä on todennäköisesti syynä viimeisimpiin oireisiini: Viime päivien aikana olen kärsinyt huimauksesta ja on aivan pelottanut, josko jalat lähtevät alta. Tuohon lisäksi liuta muita ikäviä oireita, niin jaksaminen on fyysisestikin aika minimissä.

Liikuntaa on kuitenkin tullut onneksi harrastettua jo paremmin, tälläkin viikolla yli viisi tuntia! Aionkin nyt aloittaa taas vitamiinien syömisen ja tosiaan nyt aletaan syömäänkin kunnolla.

When nothing else matters

On kulunut kaksi viikkoa elämääni järkähdyttäneestä suru-uutisesta.
Elämäntavat tämän kaiken keskellä eivät tosiaan ole olleet parhaimmat: viimeisen viikon aikana alkoholia on mennyt normaalia enemmän, syöminen on ollut todella rasva- ja sokeripitoisten ruokien ahmimista -niin siis silloin kun se ruoka on maistunut. Eli aamuisin ei maistu mikään, mutta iltaa kohden olenkin syönyt itselleni ähkyn. Liikkua ei pahemmin jaksaisi kuin tosiaan sieltä sängystä jääkaapille. Muutenkin illat ovat olleet pahimpia jaksamisen suhteen: jotenkin suru ja kaipuu pääsee valloilleen juurikin noina päivien pimeinä tunteina ja olo on suorastaan epätoivoinen.

Anyways elämän on jatkuttava omalla kohdallani, huolimatta siitä että minulle rakas ja merkittävä ihminen tästä maailmasta näin yllättäen poistuikin. Haluan saada elämäni järjestykseen ja saada terveelliset elämäntavat osaksi arkeani jälleen. Tämä on sellainen asia, mihin kannattaa panostaa jo ihan isäni muistoa kunnioittaaksenikin: hänelle kun oli tärkeää syödä terveellisesti, harrastaa liikuntaa ja elää päihteetöntä elämää.

Aionkin yrittää parhaani nyt korjatakseni tämän elämäni takaisin raiteilleen tältä tuuliajolta. Antaahan se päiviin ihan erilailla sisältöä, kun syö terveellisesti ja liikkuu, sitten se energiatasokin alkaa olemaan paljon parempi. En tiedä, miten hyvin tässä lähikuukausina tätä haavettani käytännössä kykenen toteuttamaan, eli en osaa varmaksi sanoa, pysyykö henkinen puoli näissä haaveissa mukana, mutta aion parhaani yrittää ja jatkossa päivittelen kuulumisiani ja edistymistä ihan siihen tahtiin, kuin tämä elämäntapojen kohentaminen minulta luonnistuu.

Pysykää linjoilla. :)

Kun elämä ei mene odotusten mukaan

Maanantaina tosiaan piti aloittaa kuntokuuri Nutrilettin voimin ja aloitimmekin poikaystävän kanssa pussikeittoilun. Sain sinä päivänä kuitenkin kolmen aikaan äidiltäni pysäyttävän puhelun: isäni oli kuollut äkillisesti työtapaturman seurauksena.
Siinä jäi kyllä pussikeittoilut unholaan kun shokin keskellä laitettiin tavarat kasaan ja lähdettiin äidin luokse.
Minulla ei ole hajuakaan, mitä paino on eikä tämän kaiken keskellä se minua paljoa kiinnostakaan.
En osaa sanoa, milloin palaan linjoille, se ottanee oman aikansa että asiat palaavat siinä määrin omille uomilleen, kuin tällaisen hirvittävän murheen keskellä nyt voi suinkaan palata.

Ensimmäinen nutrauspäivä

Maanantai aloitettiin siis Nutrilettilla. Täytyy sanoa, että ajatukset pyörivät ruuassa ja olo on melko tyhjä, ei vain fyysisesti vaan myös henkisesti kun se ilo syömisestä onkin nyt poissa. Lohtua tuo kuitenkin se, että tätä jatkuu ainoastaan torstaihin saakka ja keskiviikkoon asti poikaystäväni on mukana tässä touhussa. Eli meillä on kolme auvoisaa päivää aikaa repiä toisiltamme silmät päästä nälkäkiukun seurauksena! Heh, ei vaan.

Herkuttelun puuttumisen aiheuttamaa tyhjiötä olen pyrkinyt täyttämään pohtimalla ruokia, joita kokkailla sitten kun normiruokaan palataan. Katselin tuossa myös vuoden takaista ruokapäiväkirjaa ja ilokseni totesin, että kyllä ne kilot vaan reippaasti tippuivat aika joustavalla ruokavaliolla: terveellisen ruuan vastapainoksi ruokapäiväkirjasta kun löytyi niitä herkkujakin ja siitä huolimatta päivän kalorimäärät olivat ihan sallitun rajoissa.
Äkkiä sitä tulee sellainen mielikuva, että painonpudotus ja terveelliset elämäntavat ovat sitä salaatin puputtamista joka aterialla, vaikka tosiassa kyllä sinne ruokavalioon niitä herkkujakin mahtuu, kun vain pitää huolen siitä että pääasiallinen ravinto on sitä terveellistä, oikeaa ruokaa ja päivät sisältävät tarpeeksi liikuntaa. :)

Painoa on kertynyt 83,5kg eli kymmenisen kiloa on tullut takapakkia vuoden takaisesta. Voisin masentua ja surkutella asiaa, mutta mitäpä sitä jo tapahtunutta harmittelemaan. Uskon, että tällä muutaman päivän nutrailulla päästään takaisin sinne seiskalla alkaviin lukemiin ja sitten voikin normiruualla jatkaa tätä projektia. Oman haasteensa toki tuo tämä yksi minun lempivuodenajoistani, eli kevät ja pääsiäinen. Tämä kun on minulle yhtä vaikeaa aikaa kuin joulu suklaaherkkuineen. No, täytyy ottaa tämä haasteena, ei esteenä! :)

Because no more excuses -that's why!

Nyt on saatu muutto pois alta ja ollaan asetuttu kodiksi uuteen, ihanaan asuntoon. Toisin sanoen nyt loppui selitykset ja lorviminen ja pitäisi alkaa vihdoin ottamaan itseä niskasta kiinni! Ruokavalio kuntoon ja liikunta osaksi arkea. Helppoa tästä onneksi tekee nyt tämä ihana tilan tuntu ympärillä ja kunnon keittiö: ruokien laittaminen sujuu niin kuin sen pitääkin, eikä ole enää sellainen kaaottinen olotila 24/7 ahtauden takia. 

Ajattelin tarttua tähän hommaan nyt niin, että tuhoan ensiksi kaappeihin jääneet keitto- ja pirtelöpussit. Vanha kunnon Nutrilett-kuuri kehiin siis! Aikaisemmista kerroista oppineena en aio kuitenkaan noiden pussien varassa elää kuin vain muutaman päivän -siis vain sen aikaa kunnes nuo pussit on syöty sillä niin tehokas kuin tuo VLCD onkaan, niin se myös kyllä voi tuoda ne kilot vauhdilla takaisin jos sen jälkeen sortuu ahmimaan kaiken paastoamisen edestä. Ja sitä riskiähän minä en halua ottaa. ;)

Toinen hyvä syy VLCD:llä starttaamiseen on tämä aiempi elämäntyyli: olen syönyt tosi paljon noutoruokaa, enkä suinkaan sieltä terveellisimmästä päästä, eli jos yritän keksiä jotain ok-terveellistä kotiruokaa kokattavaksi, kaikki kuulostaa niin tympeältä. Mieli tekisi vain jotain mässyä..siis sitten kun se the nälkä iskee! Näin ollen ajattelin, että jos muutaman päivän tyhjään nesteitä kropasta pussikeittojen avulla, niin eiköhän sitten se ihan tavallinen, terveellinen kotiruoka jossa on makua ja pureskeltavaakin maistu! ;)

Eli lähdetään nyt rauhallisesti etenemään, huomenna hypätään vaa'alle ja purraan hammasta yhteen muutaman päivän verran pussikeittojen parissa, lisätään päiviin pikkuhiljaa liikuntaa ja siirrytään terveellisen kotiruuan pariin siitä sitten. Palataan asiaan huomenna. :)

Kun mistään ei tule mitään. Vai tuleeko sittenkin?

Puolet sinusta haluaa palata takaisin uusien, parempien elämäntapojen pariin. Toinen puolisko ei vaan jaksa nousta sängystä kuin korkeintaan sipsipussia hapuilemaan. Kuulostaako tutulta?

Tätä se on minulla ollut tämä alkuvuosi. Terveelliset elämäntavat haltuun ja kilot karisemaan -pyh sanon minä!
Joku ruudun toisella puolella tätä tekstiä lukeva varmaan nyt pudistelee päätään sanoen ääneen: "typerä nainen, sinun täytyy vain päättää että tämä on just sitä mitä sinä haluat". Mutta arvatkaapas mitä? Ei se mene aina niin.

Minun oli tarkoitus aloittaa tammikuussa kahden kuukauden pituinen työkokeilu päiväkodissa, jota aloin jännittää jo hieman ennen joulua. Tuo kuvio kun lähti rullaaamaan aikamoisella vauhdilla: joulukuun alussa tapasin sosiaalityöntekijän, jonka kanssa kartoitettiin tulevaisuudensunnitelmiani ja päädyttiin tähän työkokeiluratkaisuun. Ja hupsista keikkaa, sitten minulla jo olikin työkokeilupaikka ja töiden oli tarkoitus alkaa tammikuun alussa.
Stressi työkokeilun aloittamisesta kasvoi kasvamistaan ajankohdan lähestyessä, eikä tilannetta helpottanut lainkaan jokavuotinen kaamosmasennusoireilu, tämä vuoden vaihde kun on aina ollut minulle todella raskasta aikaa. Joten tällainen uusi juttu kaiken keskellä sai minut lamaantumaan totaalisesti, enkä sitten saanutkaan itseäni lähtemään päiväkotiin kun sen aika tuli! Ensimmäisellä viikolla heräsin joka aamu lähteäkseni sinne, mutta jäädyin, sain itku- ja paniikkikohtauksia ja jäin kotiin. Neljäntenä aamuna tilanne oli jo niin toivoton, että perheeni ja poikaystäväni puuttuivat peliin, soitin terapeutille ja sain hänelle ajan vielä samalle päivälle. Terapeutti ohjasi minut lääkärille ja lääkäri kirjoitti sairaslomaa. Jotenkin tämä kaikki, mitä kuluneen vuoden aikana on tapahtunut, on ollut niin liikaa minulle ja ajankohta työkokeilun aloittamiselle oli vain väärä, se ikäänkuin räjäytti tämän potin.

Nyt yritänkin elellä päivä kerrallaan, saada ahdistuneisuuden pidettyä kurissa (tuo työkokeilutilanteen aiheuttama ahdistus onneksi laukesi sairasloman myötä) ja pyrin löytämään elämästä niitä pieniä, kivoja asioita, jotka saavat hymyilemään.

Olen todella kiitollinen perheelleni, joka on tukenut minua tämän ahdistuksen keskellä, samoin kuin poikaystävälleni, jonka apu on ollut aivan korvaamatonta.

Ruokavalion ja liikunnan osalta elämä on tosiaan ollut nyt myös heikkoa mikä osaltaan vaikuttaa varmaan henkiseen vointiin ja toisin päin. Tähän aion kuitenkin tehdä muutoksen. Tämänhetkisessä elämäntilanteessani suurimmaksi haasteeksi olen näissä asioissa kokenut sen, että poikaystäväni kanssa vietetään aikaa tiiviisti yhdessä, mutta se on sellaista kahden asunnon välillä ramppaamista, jonka lisäksi minulla on aivan olemattoman kokoinen keittiö -kun aikaa palaa päivittäin tuohon ramppaamiseen, ei energia ja aika riitä kotona kokkailuun, saati sitten kiinnostus kokkaamista kohtaan ei ole mikään huikein, kun keittiö on pieni eikä voi syödä edes ruokapöydän ääressä.
Tähän on kuitenkin (luojan kiitos!) tulossa muutos ensi kuussa, kun muutamme yhteen ja vieläpä isompaan asuntoon. Siinä asunnossa on mahtavan kokoinen keittiö ja tilaa elää ja sitten loppuu se turha ramppaaminenkin niin jää aikaa liikunnalle. Viimeiset puoli vuotta olen ollut jotenkin levottomassa elämänvaiheessa, elänyt asunnossa jota en miellä kodikseni, reissannut paljon mm.auttamassa isoisääni, joten omaa kiinteää asuinpaikkaa kaipaavalle ihmiselle on näissä kuvioissa vain ollut tuhottomasti liikaa.

Yritän nyt pikkuhiljaa saada ruokavaliota sinne fiksumman puolelle ja aloitan liikunnankin, jospa tästä sitten pääsisi taas niihin huomattavasti terveellisempien rutiinien puolelle! :)

Uusi vuosi, uudet kujeet sekä vuoden 2016 aloituspaino

Tulihan se uusi vuosi sieltä ja piti kai sitä nyt vaa'alle hypähtää sen kunniaksi. Lukema ei mitään riemunkiljahduksia herättänyt, mutta ei se itkemäänkään saanut. 81,4kg. Eli tasan kymmenen kiloa on painoa tullut takaisin viime vuoden alimmasta lukemasta.
Eipä siinä, tässä on tosiaan mussutettu miten sattuu, mitä sattuu, jätetty nesteytys vähemmälle ja ai että, naisten päivätkin tulivat vielä vaivoiksi joten ei ihme että puntarilukema pompsahti tuonne 80:n puolelle.

Tarkoitus olisi kumminkin reippaana jatkaa tätä projektia, ei tässä kuitenkaan kannata hanskoja tiskiin lyödä. Vaikka paino on kohonnut, ei se silti sitä tarkoita että kerääntyneet kilot vain ja ainoastaan sitä löysää läskiä olisivat -tästä kertoo ainakin se, että tosiaan vaatekoko on pysynyt samana kilojen kerääntymisestä huolimatta.

Ihanteellisinta olisi jättää vaakalukeman tuijottelu niin minimiin kuin mahdollista, vaan en tiedä onko tämä mahdollista. Yritän kuitenkin pitää mielessä sen, että tärkeintä on kehonkoostumuksen muokkaaminen eikä ne luvut vaa'alla. Ja niin, samapa tuo vaakalukema olisikin siinä kohtaa kun omistaisi solakat käsivarret, timmin vatsan, vahvan selän ja reidet sekä pyöreän takamuksen. No, unelmia saa ja pitää olla. :)