torstai 25. joulukuuta 2014

Kaikki kielletty on kivaa?

Kaikki terveellisiä elämäntapoja tavoittelevat varmasti tietävät sen tunteen kuinka ei saisi syödä sitä ja tätä ja eiköhän sitten vasta alakin ne kiellettyjen listalle joutuneet ruuat houkuttelemaan ja kohta sitten ollaankin repsahtamassa.

Minä ajattelin tänä jouluna herkutella vasta joulun pyhinä: eiköhän sitä suklaata mennyt rasia jos toinenkin. Sama homma viinin ja pipareiden kanssa. Ja sipseistäkään en erossa pystynyt pysymään.
No, pidin vähän kevyemmät pari päivää ennen aattoa ja muistutin itseäni liikunnan tärkeydestä näin joulunakin jotta saa sitten hyvillä mielin herkutella joulun pyhinä. End of story: kaksi luvallista herkuttelupäivää ovat nyt riittäneet minulle jo siinä määrin että ajatuksiin on hiipinyt suunnitelma pienen dieetin aloittamisesta jo ennen uutta vuotta. Siis ihan kehon puhdistuksen kannalta tuota ajattelin. Nimittäin vaikka "nälkädieetti" päivät ovat välillä tuntuneet itsensä kiduttamiselta, sai joulumässyttelyt hyvin muistumaan mieleen sitten taas sen ähkyn inhottavuudenkin. Enkä nyt aio pelkällä vedellä loppulomaa elää vaan ajattelin ottaa apuun pariksi päiväksi viime vuoden alun ystäväni, Nutrilettin. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti