maanantai 22. joulukuuta 2014

Laihduttaja ja joulu. Mahdoton yhtälö?

Tässä nyt jo jonkun aikaa se on vaaninut meitä jotka painoa pyrkivät saamaan alaspäin ja opettelevat niitä terveellisempiä elämäntapoja: joulu. Ja mikäli tähän saakka on selvinnyt sisulla moitteettomasti tai melkein moitteettomasti niin viimeistään nyt kun ne varsinaiset joulunpyhät lähestyvät, on edessä koettelemuksia varmasti meille jokaiselle. Edessä on sukulaisvisiittejä ja lahjojen availua, yhdessäoloa ja ruokailua, sekä sitä ruuan tuputtamista. Miten esimerkiksi kyläillessä ottaa ruokaa sopivasti mutta kuitenkin niin, että isäntäväki ei koe sen olevan nirsoilua?

Itsekään en tiedä miten tämä joulu käytännössä sujuu. Viime joulunahan sain jokusen kilon jotka sitten tippuivat kyllä uuden vuoden jälkeen nätisti ja Nutrilettin ansiosta vähän ekstraakin lähti pois. En kuitenkaan aio liikaa ottaa tänäkään vuonna stressiä joulukiloista, kun onneksi olen tosi rauhallisesti lähtenyt jo muutenkin vasta hiljattain tuota painoa uudelleen pudottelemaan. Aion nauttia joulusta, yhdessäolosta ja siitä ruokailustakin. En itseasiassa usko että se varsinainen jouluruokailu olisi se, joka kohtaloksi koituisi vaan enemmänkin ne herkut joiden kautta on jo aikaisemmin tullut otettua varaslähtö jouluun. Kun ne makeat herkkuset vain saa pidettyä kohtuuden rajoissa niin ollaan jo voiton puolella!
Tärkeintä jouluna ei kuitenkaan ole se että murehtii kaloreita vaan mielestäni se, että ei lösähdä sinne sohvalle joulunakaan! Eli itse aion patistaa itseäni liikkumaan kuten tähän astikin jotta voin hyvillä mielin sitten nauttia joulun ajasta. Katsotaan sitten joulun jälkeen, miten paljon tämmöinen toimintasuunnitelma on tuottanut tulosta. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti