sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Painopäivitys

Paastot on nyt paastoiltu ja korostan nyt vielä sitä, että tuohon paastoamiseen lähdin ihan vain siksi kun joulusyömisten jälkeen oli niin todella tukkoinen olo vatsassa, että kevyempi ruokavalio tuli hetkeksi tarpeeseen.

Paastossa apuna oli Nutrilettin VLCD tuotteet ja tällä kertaa nutrasin huomattavasti löysemmin rantein kuin vuosi sitten, johtuen kyllä myös flunssasta jonka johdosta join kotitekoista marjamehua aika paljon. Eli totuttelin jo lauantaina ja sunnuntaina hieman kevyempään ruokavalioon ja tuhosin vanhat Nutrilett-pussit. Maanantaista alkaen söin sitten kanakeittoa ja pirtelöitä kuuden päivän ajan. Täysin puhtaita nutrauspäiviä minulla oli ainoastaan kaksi, eli näinä päivinä söin ainoastaan VLCD tuotteita enkä mitään ylimääräistä. Huomasi jälleen, että alku oli kaikkein hankalin: ensimmäisinä päivinä jo ihan tottumuksesta olisi tehnyt mieli syödä kaikkea kiinteää ruokaa tai herkutella ja mielitekojakin oli paljon. Flunssasta johtuen annoinkin periksi ja join mustaviinimarjamehua, kerran söin jopa karkkia ja pari kertaa roskaruokaakin. Heikko ihminen kun olen. :D

Perjantaihin asti minulla oli todella flunssainen olo, mutta siitä huolimatta olen ulkoillut keskiviikosta alkaen. Aluksi kevyitä lenkkejä koirien kanssa ihan vain nauttien ulkona olosta ja oikeastaan vasta eilen pystyin tekemään jo pari kunnollista lenkkiä. Väsyihän siinä aika nopeasti kun juuri oli sairastellut oikein kunnolla, mutta pystyi silti olemaan jo pitemmän aikaa liikkeessä.

Vaikka liikuntaa on ollut tällä viikolla siis todella vähän ja nutrauksestakin suoriuduin todella löysin rantein, puntari näytti tänäaamuna painokseni 82,6kg! Eli paino oli pudonnut -1,9kg siitä 84,5kg painosta. Tottahan tuossa oli todellakin niitä nesteitä: niin paljon minulla on mennyt sokeri- ja suolapitoisia herkkuja joulukuussa että ne nesteet ovat tuolla kehossa viruneet aika huolella. Ja silloin kun ounastelin aaton kertarymäyksellä kohonnutta painoa johtuvaksi naistenpäivistä, tulivat nekin sieltä. Eli turhia nesteitä sain ihan nätisti veks tällä nutrauksella. Nyt on hyvä alkaa harjoittelemaan sitä oikean ruuan syömistä ja ateriarytmiä!

Täytyy kyllä sanoa että tuo Nutrilett on oiva apu kun starttaa painonpudotuksen tosissaan: se vain vaatii tahtoa että selviää niistä ensimmäisistä päivistä. Ja jollekin ehkä sopii se kolmen viikon nutrauskin (joka on maksimi ilman lääkärin valvontaa), mutta itse opin viime vuoden 17 päivän nutrauksesta sen, että jos pitempään vetää pussikeitoilla, sitä helposti sitten "ottaa takaisin" syömisten kanssa sen nutrauksen jälkeen jo ikään kuin vahingossa. Eli omalla kohdallani tuo on hyvä apu nesteiden liikkeelle laittamisessa mutta viikkoa pitempään en söisi enää pussikeittoja. Toki korvan taakse olen laittanut itselleni muistutukseksi sen, että mikäli painon lasku hidastuu oikein kovasti sitten jossain vaiheessa, otan Nutrilettin viikonlopuiksi avukseni. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti