torstai 22. tammikuuta 2015

Invalidi ilmoittautuu

Tällä viikolla treenaamisessa on ollut aikamoinen flow fiilis, eivätkä edes liukkaus tai pakkaset ole minua pysäyttäneet, mikä on superhyvä juttu!

Kerroin taannoin tehneeni pari urheiluvälinehankintaa, eli kilon rannepainot ja 6kg kahvakuulan ostin ja viime viikolla sitten vähä jo kokeilin makustellen että mitä niillä nyt voisi sitten oikein touhuta. Tällä viikolla etsiskelinkin ihan perus kahvakuulatreenin netistä jonka vedin tiistaina kaksi kertaa läpi. Kyseessä oli siis tämä treeni.

Kyllähän osa liikesarjoista tuntui paikoissa jo treeniä tehdessä ja vähän piti tekniikkaankin kiinnittää huomiota, mutta se shokki treenin tehokkuudesta tuli vasta eilen. Ai juma miten oli paikat nimittäin jumissa -eritoten reidet! Hauska kun miettii miten nimenomaan kävelen ja juoksen paljon eli jalat ovat koko ajan saaneet treeniä niin silti nuo kyykyt oli ihan tappotreeniä jaloille. :D
Eli todellakin jatkossakin aion pitää tuon kahvakuulan treenaamisen apuna!

Kahvakuulailun lisäksi olen aloittanut myös pilateksen, joita siis molempia  treenaan ihan kotosalla. Tuo pilates on toinen äärimmäisen mukava harrastus, on meinaan tehokas laji! Ja siinä tulee hyvin harjoiteltua myös sitä hengitystekniikkaa, joka on myös tärkeä osa liikkumista ja treeniä.

Yhdeksi ongelma-alueeksi miellän kropassani vatsan jonka todella haluaisin saada kiinteäksi eikä niiden lihaksien näkyminenkään olisi yhtään pahitteeksi. Kokeilinkin sitten eilen sisareni vinkistä pilateksen ohessa tätä vatsalihastreeniä:


Ei näytä kummoiselta treeniltä kun videon kurkkaa läpi, mutta kokeileppa tehdä itse mukana! Tänään on reisien lisäksi sitten niskat ja vatsalihakset kankeina. :D
Treenaamisen jumittamana tänään ei sitten olekaan tiedossa niin kovaa treeniä vaan ihan perus lenkkeilyä. Koirien kanssa tein reilun tunnin lenkin ja yritin kyllä välillä vähän juostakin, mutta hyvä tavaton kuinka askel painoi kun reidet olivat niin jumissa. En sitten väkisin alkanut spurttailemaan kuin hetkittäin ihan vain kevyttä hölkkää mentiin, että lihakset lämpenisivät.

Olen sitä mieltä, että jos paikat ovat oikein jumissa,  ei kannata jäädä vain makaamaan, mutta kehoaan kannattaa kuunnella sen verran ettei mitään liiallista rääkkiä tällöin anna kropalleen vaan ihan vain "lämmittelyksi" ja lihasten notkistamiseksi treenaa näinä jumipäivinä. :)

Huomasin muuten erään älyttömän tyhmän jutun! Sitähän aina tuijottelee niitä eniten itseään häiritseviä ruumiinosia ja toivoisi eniten niihin sitä muutosta näkyväksi eikä siellä muutos tietenkään ikinä ensin näy. Omalla kohdallani ongelmakohdat ovat vatsa, reidet ja käsivarret (allit).
Miehekkeeni kanssa ollaan huomattu että tällä hetkellä treenaamiseni tulokset näkyvät eniten juurikin selkäpuolella, eli ryhti on parantunut ja hartioihin on tullut enemmän lihasta.

No, kuvasin eilen videonpätkän itsestäni web-kameralla ja kun sitä katselin läpi, huomasin tämän minua nyt vieläkin enemmän häiritsevän seikan, tadaa:


Eli olen vasenkätinen ja ollut aina tietoinen siitä, että käytän siksi vasenta puolta enemmän. Nyt vain tästä tuli konkreettinen todiste: Vasen ja oikea käteni ovat ihan eri paria!
Täytynee alkaa treenaamaan oikeaa puolta hieman enemmän, en nyt todellakaan halua, että toinen käsi roikkuu kun toinen on niinkuin nyrkkeilijällä! :D

Onko muita, jotka ovat huomanneet saman ongelman?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti