maanantai 9. maaliskuuta 2015

Sunnuntain painopäivitys

Vaikka nyt onkin ollut vähän hiljaiseloa blogin puolella, ei se suinkaan tarkoita sitä että vallan läskiksi olisi mennyt. Toki vähän löysin rantein viime viikko meni ja siitä on todisteena ruokapäiväkirjan sivut ja siellä useampi 2000 kalorin päivä. Hiljaisuuteen on kuitenkin vaikuttanut enemmän oma aikataulu ja kiire mm. johtuen töistä. Ei vain ole ollut aikaa kirjoitella tänne ajatuksella. Liikuntaakin tuli harrastettua sellaiset viisi tuntia ja ellei elämässä olisi nyt vähän muutakin, pystyisin ehdottomasti parempaan liikuntamäärään.

Tästä kaikesta huolimatta hyppäsin sunnuntaina puntarille ennen iltavuoroa ja hämmästys olikin aikamoinen. Vaaka näytti 74,9kg! Eli nyt se pahamaineinen 75kg:n rajapyykki on saatu rikki! Kertauksena niille jotka eivät tiedä mitä tuo 75kg minulle tarkoittaa: Tammikuussa 2013 nousin puolen vuoden jälkeen vaa'alle ystäväni luona ja vaaka näytti juurikin tuon 75kg, jolloin purskahdin itkuun. Olin nimittäin lihonut puolessa vuodessa 15kg. Nyt sitten vielä reilun yhdeksän lisäkilon jälkeen olen saanut itseni takaisin tuohon painoon ja jos tuolloin lukema sai minut itkemään, niin nyt minä hypin riemusta kattoon! :) Kahdessa viikossa (niistä 2000 kalorin päivistä huolimatta) painoa oli pudonnut -1,9kg ja yhteensä kiloja on nyt karistettuna se -9,6kg. Tämä tarkoittaa siis sitä, että minulla on 1,8kg matkaa normaalipainoon ja sellaiset 10kg matkaa sinne painotavoitteeseeni -puolessa  välissä ollaan siis jo!

En nyt osaa taas iltavuoron jälkeen tämän kummempaa kirjoittaa tänne, mutta laitan vielä loppuun hieman kroppakuvaa siitä, mikä tilanne on nyt ja mitä se oli tammikuun alussa. Ihan sieltä 84,5kg:n painosta minulla ei ole yhtään minkäänlaisia kroppakuvia, kun ei silloin tullut ekana mieleen räpsiä kuvia siitä ryhävalasmaisesta olomuodosta kun oli jo aikaisemminkin epäonnistunut tässä projektissa. Mutta kyllä näidenkin kuvien välillä eroa näkyy hieman. :)

Palaillaan sitten loppuviikosta sisältörikkaampien postauksien parissa!


2 kommenttia:

  1. Hiii! Ihan hurjasti onnea sulle! :) Ja viis tuntia liikuntaa ei ainakaan musta kuullosta yhtään huonolta, ite laiskuuksissani vielä yllä semmosiinkaan suorituksiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Joo kaikki liikunta on parempi kun nolla tuntia viikossa mutta jos parhaimmillaan viikossa on tullut seitsemänki tuntia oltua liikkeellä niin sit sitä tahtois pyrkiä siihen joka viikko :D

      Poista