sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Fiilis hyvä kymmenen!

Tänään on neljäs päivä täällä maaseudun rauhassa ja aluksi tänne tultuani aloin epäilemään oliko tämä sittenkään hyvä ajatus. Tarkoituksena oli nimittäin päästä nimenomaan maaseudun rauhaan liikkumaan ilman kaupungin hälinää, mutta homma meinasi tyssätä alkuunsa kun täällä kaikki tiet olivat aivan peilijäällä. Mene nyt siinä sitten vetokoirien kanssa lenkille! Tilanteen pelasti rakas äitini ja geenit joiden ansiosta meillä on sama kengän koko. Äiti-kulta nimittäin luovutti käyttööni nastalenkkarinsa ja täytyy kyllä sanoa että nyt tiedän mitä on vapaus liikkua talvikeleillä! Oli se sen verran uskomatonta mennä tuolla koirien kanssa ilman pelkoa kaatumisesta jäätikölle.


Eilen kokeilin vaihtoehtoista aktiviteettia kun lähdin lenkille. Otin nimittäin mukaan sauvat ja elämäni ensimmäinen sauvakävelylenkki on nyt tehty! Eihän siinä tullut kun rapiat 10km talsittua ja hauskinta koko lenkissä oli, että lenkin jälkeen tuntui kuin olisin tehnyt aivan perus parin-kolmen kilometrin lenkin! :'D Illalla sitten vielä käytiin isäni ja koirien kanssa tekemässä reilu puolen tunnin lenkki johon kuului mm. kilometrin pituinen upottava lumitaival josta juostiin niin paljon kun jaksettiin. Kyllä hiki puski läpi sen jälkeen! Sitten lenkin päälle tein vielä pilatesta puoli tuntia, jonka jälkeen lähdin nautiskelemaan puusaunan lämmöstä.

Tänään sitten olikin paikat hellänä siitä sauvakävelystä, vaikka en eilisen perusteella moista olisi uskonutkaan! Tänään oli myös taas puntaripäivä ja se jos mikä on viime päivinä jännittänyt. Nimittäin ah-niin-ihanat naisten vaivat alkoivat kuin alkoivatkin nyt joten sitä turvotusta kyllä löytyy kropasta. Viime viikon torstaina kurkkasin aamuselta puntariin ja vaaka näytti silloin 77kg. Nyt siis jännitti ollaanko edes tuossa lukemassa! Kaikesta huolimatta sain huokaista helpotuksesta, tämän aamun paino nimittäin oli 76,8kg! Kahdeksassa viikossa painoa on pudonnut siis -7,7kg ja kahdessa viikossa -1,3kg mikä on aivan mainio tulos. Ja psst, vuosi takaperin painoin 76,9kg, eli ihan kiva huomata että näin "perinteisillä" konsteilla ainakin minä saan painon putoamaan ihan yhtä hyvin mitä vuosi takaperin Nutrilettilla. :)

Nyt vain jänskättää lisää että mikä se paino onkaan kahden viikon päästä, josko jo päästäisiin sinne 75kg:hen! Minulla on aina viimeisinä päivinä ennen punnitusta sama kaava: liikun mahdollisimman paljon, syön aamuisin puolikkaan greipin ja juon paljon vettä sekä punnitusta edeltävänä päivänä juon vielä litran-pari ekstraa vettä. Näin tiedän, että oli punnituksen tulos mikä hyvänsä, olen ainakin tehnyt töitä asioiden eteen ja sitten vähän hitaampi painonpudotustahtikaan ei haittaa. Ja tietysti joka viikko pyrin liikkumaan paljon ja syömään kohtuudella ja terveellisesti, mutta ennen punnitusta teen sellaisen vähän tehokkaamman spurtin vielä. ;)

Tällä viikolla kalorimäärät olivat vähän korkeammat, sellaista 1600kcal luokkaa suurimmaksi osaksi, mutta uskon että on ihan hyväkin välillä vähän vaihdella tuota kalorimäärää, ettei ainakaan sen takia ala paino junnaamaan paikoillaan. Ja uskon että kehoaan kannattaa siinä määrin kuunnella, että joinakin päivinä voi nälän tunne oikeasti kertoa siitä että nyt tarvitaan vähän enemmän kaloreita kuin vain se 1400kcal, eli liian ehdoton ei myöskään kannata itseään kohtaan olla.

Nyt lähden viettämään sunnuntaipäivää hyvillä mielin, tiedossa on vohveleiden paistamista ja jalkahemmottelua kun nykyään jalat kuivuvat paljon herkemmin kun ne enemmän joutuvat työskentelemäänkin. Oikein ihanaa sunnuntaita kaikille! :)

2 kommenttia:

  1. Heeei, hienosti menee! :) Onnea painotuloksesta! Mäkin niin oottelen että millon painasin taas sen 75kg mutta siihen menee kyllä tällä sössäily- ja kilomäärällä vielä piiiitkä aika! Mutta sitä kannattaa odottaa :)
    P.S Sauvakävely on ihan huippua eikä vaan pelkkää mummojen hommaa ;) Tai jos onkin niin pirun hyväkuntosten semmosten: sauvoilla saa ihan eri lihaksia ja vauhdin mukaan hommaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Hiljaa hyvä tulee :)
      Tässä painonpudottamisessa on silti se hyvä puoli, että jos tän tekee ns. oikein eli syö terveellisesti ja liikkuu niin ne muutokset tuntuu kropassa paremmin ja yllättävän nopeaa vaikka painoa oliski pudonnu "vaan" muutamakin kilo ja siten se vajaa kilo/viikko tahtikaan ei tunnu kuolettavan hitaalta. :D

      Joo ei todellakaan oo mitään mummojen hommaa! Ja näillä liukkailla niistä on hyvää lisäapua pystyssä pysymiseen ;)
      Se on hyvä välillä herätellä vähän eri lajeilla eri lihaksia ihan kokeillen vaikka pääsääntösesti treenaiskin lajin tai parin avulla.^^

      Poista