Minähän olen lihottuani yrittänyt neljä kertaa laihduttaa enemmän ja vähemmän tosissani ja tämä on se neljäs kerta. On ollut pari kertaa kun olen yrittänyt alkaa liikkumaan enemmän, mutta voimavarat eivät ole riittäneet sen parempaan. Kerran ajattelin ravistaa kilot himskatin nopeasti ja olin viikon "armeijadieetillä" eli niinkuin seinästä revittynä, oli tarkoitus alkaa liikkumaan hulluna ja syömään oikeaa ruokaa. No eihän siitä mitään tullut. Vuosi takaperin aloitin liikkumisen ja yritin panostaa terveellisiin elämäntapoihin ja siihen kohtuuteen. Minulla ei vain ollut tarpeeksi ravintotietoutta ja se laihdutus sujui vähän mututuntumalla. Kyllähän se paino tippui, mutta hyvin hitaaseen tahtiin. Ja sitten tuli joulu ja pari kiloa takapakkia. Ja joulun jälkeen laihdutukseni jatkui, mutta kuten kaikki muutkin, halusin tammikuussa aloittaa täysin puhtaalta pöydältä ja kokeilin Nutrausta avuksi tuohon painonpudotukseen. Nutraamisesta oli apua, mutta sen jälkeen ei edelleenkään ollut takataskussa niitä oppeja uusiin terveellisiin elämäntapoihin oikean ruuan suhteen, joten lipsuin taas vanhoihin tapoihin ja kaikki kilot tulivat takaisin. Viime kesän jälkeen aloitin tämän blogin kun tarkoitukseni oli aloittaa vielä viimeisen kerran laihduttaminen. Kaikesta huolimatta motivaatiota ei varmaankaan ollut aluksi vielä tarpeeksi, koska tosissaan otin tämän projektin taas haasteekseni vasta marraskuussa ja sillä tiellä ollaan vieläkin.
Uskoisin että suurin syy siihen, että tällä kertaa aion onnistua on se, että minulla on juurikin takanani noita epäonnistuneita yrityksiä ja tiedän mikä on niissä mennyt vikaan. Laihdutuksessa ja hyvissä elämäntavoissahan on kyse oikeasti vain kahdesta asiasta, ruokavaliosta ja liikunnasta. Joten miksi se on muka niin vaikeaa laihduttaa ihan oikeasti?
Sanoisin että haastavinta laihduttaminen on sellaiselle ihmiselle jolla ei ole koskaan elämässä ollut sitä oikeaa ruokavaliota, ei ole ikinä harrastanut liikuntaa ja on ollut koko elämänsä ylipainoinen. Tällaisella ihmisellä ei ole hajuakaan, miten elää yhtäkkiä täysin päinvastoin kuin siihen saakka ja se usko siihen että voisi näyttää joltakin muulta kuin miltä on ikänsä näyttänyt voi olla myös hukassa. Moni koko elämänsä lihavuudesta kärsinyt selitteleekin tätä asiaa geeneillä, painavilla luilla tai sillä, ettei voi liikkua kun on kaikenlaisia tukielinsairauksia ja sitten kun ei ole mitään tehtävissä voikin rauhassa syödä miten saattuu yhä edelleen. Tämä on ehkä siis se toivottomin laihduttajatyyppi joka ei pahemmin usko edes siihen mahdollisuuteen että sen elämänsä voi muuttaa.
Seuraavaksi haastavinta laihduttaminen on näillä, joihin itsekin lukeudun, eli ihmiset joilla ei oikeastaan koskaan ole ollut hajua siitä oikeasta ruokavaliosta, jotka eivät ole pahemmin harrastaneet liikuntaa (ainakaan säännöllisesti). Tässä on myös yleensä kyse henkilöstä, joka on ollut joskus hoikemmassa kunnossa mutta sitten lihonut kun on antanut niiden epäterveellisten elämäntapojen viedä mennessään. Näillä ihmisillä on myös saattanut olla normaalipainoisena epäterveitä tapoja mitä tulee painonhallintaan tai laihdutukseen: syömättömyyskausia, ahmimista jne. Näillä ihmisillä on yleensä tahtoa päästä taas normaalipainoon, mutta ei sitä tieto-taitoa siihen käytännössä onnistumiseen.
Vähiten haastavinta laihduttaminen on henkilöillä, joilla on urheilutausta tai ovat lihavanakin tavanneet liikkua/olla aktiivisia. Näillä henkilöillä on haasteena se terveellisestä ruokavaliosta kiinnipitäminen ja ateriarytmit.
Onnistuminen vaatii siis:
- Tahtoa
- Pitkäjänteisyyttä
- Ravintotietoutta: mikä on terveellistä ruokaa, miten paljon energiaa missäkin ruuassa on jne.
- Säännöllistä liikuntaa
- Oikean asenteen: Kyseessä on elämäntapa eikä dieetti. Tällä tavalla tulisi elää tavoitteiden saavuttamisenkin jälkeen.
Kannattaa kirjoittaa itselleen lista niistä painonpudotukseen ja elämäntapamuutokseen liittyvistä haasteista. Sitten kun ne hankaluuksia aiheuttavat asiat ovat paperilla, niitä on huomattavasti helpompi käsitellä ja hallita.
Dieetitkin ovat hyviä, mutta pitäisi ymmärtää ettei niitä ole tarkoitettu noudatettavan kovin pitkinä ajanjaksoina. Minulle 17 päivän Nutraus oli liikaa enkä enää dieettaisi pussikuurien avulla ainakaan viikkoa kauempaa putkeen. Dieeteistäkin voi toki olla apua alkusysäyksessä (esim. oma puhdistuskuurini) ja varmasti jos painon putoaminen hidastuu pitkäksi aikaa jossain vaiheessa, aion ottaa osanutrauksen avuksi/nutraan viikonloput.
Ennen sitä dieettiäkin täytyisi kuitenkin tietää mitä syödä ja miten paljon, eli millaiset ruuat ovat terveellisiä ja kuinka paljon mistäkin tulee niitä kaloreita eli energiaa. Itse käytän apuna kalorilaskuria, keittiövaakaa sekä paketeissa lukevia ravintoarvoja. Kannattaa perehtyä kunnolla siihen mitkä ruuat ja ruoka-aineet ovat hyväksi ja mitkä ovat ehdoton nou nou ja tehdä vaikka listaa näistä itselle muistiin. Toinen tärkeä juttu on laskea netistä löytyvillä laskureilla (tai jos on sykemittari joka näyttää tarkalleen päivän kulutuksen niin aina parempi) päivän kulutus. Sen mukaan sitten lasketaan paljonko se kalorivaje tulisi olla. Ammattilaiset suosittelevat noin 500kcal vajetta/päivä, itse pyrin noin 1000kcal vajeeseen (n.7000kcal=1kg) tässä vaiheessa kun lihaksiakaan ei ole kauheasti. Voi kuulostaa helpolta hommalta, mutta itse en ainakaan pysyisi perillä päivien kalorimääristä tai siitä mitä suuhuni olen laittanut, ellen kirjaisi ruokia ylös ja mittailisi, punnitsisi ja laskisi niitä kaloreita. Ruokapäiväkirjaa pitämällä on hyvä myös palata taaksepäin ja tutkia onko joku ruokavaliossa tai annosmäärissä pielessä, jos paino lakkaakin putoamasta.
Tällä kertaa tunnen onnistuvani, koska enää en etene mututuntumalla, mitä tulee syömisiin, vaan tiedän mikä on hyväksi, mikä ei ja millaisia määriä tulisi syödä mitäkin ja jos teen niitä huonoja valintoja, ovat ne tietoisia valintoja.
Itse tosiaan omaksuin ensin säännöllisen liikunnan osaksi elämäntapoja, vaikka tärkein on tottakai se ravintopuoli: ethän sä tankkaa autoasikaan dieselillä jos se kulkee bensalla ja toisinpäin, eikö? Se on kuitenkin ihan tapauskohtaista, että kummin päin kannattaa tehdä, minulla asiaan vaikutti myös nuo koirat joiden takia on pakko liikkua niin siihen epäkohtaan oli helpoin ensin paneutua. Aluksi oli tärkeintä saada itsensä ylipäätään menemään sinne ulos ja kävelylle, sillä ei ollut väliä kuinka kauan siellä oli tai millainen tahti oli. Sitten pikkuhiljaa liikuntamäärä alkoi lisääntyä aivan kuin itsestään ja yhtäkkiä sitä huomasikin pitävänsä liikunnasta! Sitten kun olin saanut edes sen lenkkeilyn osaksi elämäntapoja, aloin panostamaan lenkkien pituuteen ja siihen että siellä juostaisiinkin. Mieleen nousi tavoite parantaa kuntoa Cooperintestissä. Eli yhtäkkiä sitä olikin jo tavoite sille lenkkeilylle: Cooperintestistä täytyisi saada kesällä arvosanaksi 'hyvä'! Ja vaikka aerobinen liikunta on aina parempi kuin ei mitään, tottakai laihduttavan pitää pitää huolta myös lihaskunnostaan. Se lihasten treenaus ei ole tullut niin itsestään kuin tuo rakkaus lenkkeilyyn: välillä vieläkin ärsyttää alkaa rääkkäämään niitä lihaksia jumpalla. Mutta en myöskään halua löysää nahkaa vaan lihaksia läskin tilalle, joten oli pakko alkaa niitä painoja heiluttelemaan. Tai kahvakuulaa. Jos kahvakuulailuun on viha-rakkaussuhde, niin piti keksiä vielä jokin jumppamuoto mistä pidän. Ja minun kohdallani se on pilates. Eli jos treenaan kolmella tavalla: lenkkeilyllä, kahvakuulailulla ja pilateksella, niin yksi kolmesta lajista semi-inhokelajina menee vielä! (;
Kolmas haaste laihduttamisessa ja eritoten elämäntapamuutoksessa on se muu elämä ympärillä.
Eli ystävät, perhe, työ, opiskelu. Sosiaaliset tilanteet. Ajankäyttö. Jos on sellainen ihminen jonka elämä on täynnä menoa ja meininkiä aamusta iltaan, voi olla todella vaikeaa omaksua uusia elämäntapoja ja vieläpä sitoutua niihin. Ja saada ympättyä sinne päivittäiseen aikatauluun urheiluharrastuksia. Jos kyse on painonpudotuksesta suosittelen priorisoimaan asioita mielessä: Jos kaverit menevät bileisiin juomaan ja pyytävät sinua mukaan vaikka sinun pitäisi treenata illalla, pidätkö niitä bileitä ja juomaan menemistä edelleen yhtä tärkeänä puolen vuoden päästä siitä vai mietitkö kenties puolen vuoden päästä miten olisit nyt elämäsi kunnossa jos olisit vain ollut päättäväisempi?
Omalla kohdallan pidän tällä hetkellä tärkeimpänä projektinani tätä painonpudotusta. Kaikki muu elämä pyörii oikeastaan tämän ympärillä. En lähde syömään ulos jos olen jo syönyt lounasta tai päivällistä. En lähde juomaan koska haluan pitää tavoitteestani kiinni. En mene tapaamaan kavereita iltayhdeksältä jos minun täytyy saada nukahdettua ajoissa ja herättyä aamulla ajoissa. Mikään ei saa myös tulla minun ja ruokailujen väliin. Tarkoitan tällä sitä, että nykyään pidän siitä säännöllisestä ruokailurytmistä kiinni.
Minulle tämä painonpudotus on väliaikainen vaihe ja siksi tämä sitoutuminen tähän pienine rajoituksineen ei ole vaikeaa omalla kohdallani. Tiedän että asioihin tulee siinä kohtaa joustoa kun ollaan siellä painotavoitteessa ja aletaan elämään sitä elämää elämäntapamuutoksen mukaan: Edelleenkin uni, liikunta, terveellinen ruoka ja ruokailurytmit ovat tärkeitä ja ne ovat sitä elämäntapamuutoksen mukaan elämistä. Mutta silloin satunnaiset "lipsumiset" eivät ole niin vaarallisia kun on kyse elämän raiteilla pitämisestä kokonaisuudessaan, eikä aikomuksena ole ryhtyä jälleen sohvaperunaksi. Tämä painonpudotushan on vähän sellaista että tässä sysätään itsensä yhdeltä raiteelta toiselle joten siksi pitää olla tarkkana kun ei vielä olla siellä oikealla raiteella. Mutta sitten kun sille halutulle raiteelle on päästy, ei pienet töyssyt enää tunnu missään. :)
Summa summarum: Miksi onnistun tällä kertaa? Olen tehnyt virheeni ja oppinut niistä sekä tällä kertaa tiedän asioista enemmän. Nykyään liikunta on myös osana elämäntapoja, eli mikä tässä voisi mennä pieleen? Ei niin mikään! (;
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti