sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Ongelmakohtiin paneutumista pääsiäisen jälkeen

Viime aikoina unirytmini on ollut aivan sekaisin ja varmasti se on ollut osasyynä siihen että syömisten kanssa on ollut hankaluuksia. Karkkia menisi enemmän kuin on tarpeen, samoin himo yösyömisiin on taas ollut turhan valtoimenaan. Nukkumaan menen joskus kolmen jälkeen yöllä ja herään yhdeltä päivällä. Sanomattakin lienee selvää että pää on ollut sitten aamuisin aivan tokkurassa tuollaisesta oravanpyörästä.

Joskus pää jaksaa pelittää paremmin kun antaa itselleen vähän vapauksia. Annoinkin itselleni luvan herkutella nyt pääsiäisenä ihan vapaalla kädellä. Kaloreita en ole vahtinut, mutta ylös olen kirjannut syömiset ja kalorimäärät. Nyt pääsiäisen jälkeen sitten aloitan karkkilakon joka tulisi kestää juhannukseen saakka. Eli suklaata ja karkkia ei pääsiäisen jälkeen mussutella. Keksit ja jäätelö ovat luvallisia, koska jos oikein nollatoleranssilla tässäkin mentäisiin, homma menisi varmasti aivan läskiksi heti kättelyssä enkä koe jätskin tai jonkun kahvikeksien olevan minulle mikään ongelma. 

Pääsiäisen jälkeen aion myös paneutua kropassani häiritseviin ongelmakohtiin. varsinkin vatsaani. Minulla on aina ollut onnekseni kapea vyötärö ja edestä päin jo nykyään näytän suhteellisen solakalta, mutta sivusta katsottaessa vatsa pömpöttää vieläkin turhan paljon ja sehän on nimenomaan sen sokeri- ja rasvaruokavalion tulosta! En nyt hätäänny vaikken kesäksi mitään rasvatonta six päckiä onnistuisi luomaan, mutta siihen pyrin että saisin kaiken vatsan alueen fläsän mahdollisimman hyvin veks. Ja oikeanlaisella ruokavaliolla sekä liikunnallahan se onnistuu.

Myös se unirytmi vaatii nyt korjaamista: Ei päivistä tule mitään jos yöt kukkuu ja päivät nukkuu, sitä paitsi varsinkin kesäaikana treenatessa olisi hyvin tärkeää saada itsensä aikaisin aamulla ylös kun eihän sitä keskellä päivää helteellä hullukaan treenaa ja koiratkin mielummin liikkuvat vähän viileämmällä. :)

Loppuun vähän motivaatiokuvia tavoittelemisen arvoisista vartaloista.






Kuvat weheartit.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti