When nothing else matters

On kulunut kaksi viikkoa elämääni järkähdyttäneestä suru-uutisesta.
Elämäntavat tämän kaiken keskellä eivät tosiaan ole olleet parhaimmat: viimeisen viikon aikana alkoholia on mennyt normaalia enemmän, syöminen on ollut todella rasva- ja sokeripitoisten ruokien ahmimista -niin siis silloin kun se ruoka on maistunut. Eli aamuisin ei maistu mikään, mutta iltaa kohden olenkin syönyt itselleni ähkyn. Liikkua ei pahemmin jaksaisi kuin tosiaan sieltä sängystä jääkaapille. Muutenkin illat ovat olleet pahimpia jaksamisen suhteen: jotenkin suru ja kaipuu pääsee valloilleen juurikin noina päivien pimeinä tunteina ja olo on suorastaan epätoivoinen.

Anyways elämän on jatkuttava omalla kohdallani, huolimatta siitä että minulle rakas ja merkittävä ihminen tästä maailmasta näin yllättäen poistuikin. Haluan saada elämäni järjestykseen ja saada terveelliset elämäntavat osaksi arkeani jälleen. Tämä on sellainen asia, mihin kannattaa panostaa jo ihan isäni muistoa kunnioittaaksenikin: hänelle kun oli tärkeää syödä terveellisesti, harrastaa liikuntaa ja elää päihteetöntä elämää.

Aionkin yrittää parhaani nyt korjatakseni tämän elämäni takaisin raiteilleen tältä tuuliajolta. Antaahan se päiviin ihan erilailla sisältöä, kun syö terveellisesti ja liikkuu, sitten se energiatasokin alkaa olemaan paljon parempi. En tiedä, miten hyvin tässä lähikuukausina tätä haavettani käytännössä kykenen toteuttamaan, eli en osaa varmaksi sanoa, pysyykö henkinen puoli näissä haaveissa mukana, mutta aion parhaani yrittää ja jatkossa päivittelen kuulumisiani ja edistymistä ihan siihen tahtiin, kuin tämä elämäntapojen kohentaminen minulta luonnistuu.

Pysykää linjoilla. :)

Kun elämä ei mene odotusten mukaan

Maanantaina tosiaan piti aloittaa kuntokuuri Nutrilettin voimin ja aloitimmekin poikaystävän kanssa pussikeittoilun. Sain sinä päivänä kuitenkin kolmen aikaan äidiltäni pysäyttävän puhelun: isäni oli kuollut äkillisesti työtapaturman seurauksena.
Siinä jäi kyllä pussikeittoilut unholaan kun shokin keskellä laitettiin tavarat kasaan ja lähdettiin äidin luokse.
Minulla ei ole hajuakaan, mitä paino on eikä tämän kaiken keskellä se minua paljoa kiinnostakaan.
En osaa sanoa, milloin palaan linjoille, se ottanee oman aikansa että asiat palaavat siinä määrin omille uomilleen, kuin tällaisen hirvittävän murheen keskellä nyt voi suinkaan palata.

Ensimmäinen nutrauspäivä

Maanantai aloitettiin siis Nutrilettilla. Täytyy sanoa, että ajatukset pyörivät ruuassa ja olo on melko tyhjä, ei vain fyysisesti vaan myös henkisesti kun se ilo syömisestä onkin nyt poissa. Lohtua tuo kuitenkin se, että tätä jatkuu ainoastaan torstaihin saakka ja keskiviikkoon asti poikaystäväni on mukana tässä touhussa. Eli meillä on kolme auvoisaa päivää aikaa repiä toisiltamme silmät päästä nälkäkiukun seurauksena! Heh, ei vaan.

Herkuttelun puuttumisen aiheuttamaa tyhjiötä olen pyrkinyt täyttämään pohtimalla ruokia, joita kokkailla sitten kun normiruokaan palataan. Katselin tuossa myös vuoden takaista ruokapäiväkirjaa ja ilokseni totesin, että kyllä ne kilot vaan reippaasti tippuivat aika joustavalla ruokavaliolla: terveellisen ruuan vastapainoksi ruokapäiväkirjasta kun löytyi niitä herkkujakin ja siitä huolimatta päivän kalorimäärät olivat ihan sallitun rajoissa.
Äkkiä sitä tulee sellainen mielikuva, että painonpudotus ja terveelliset elämäntavat ovat sitä salaatin puputtamista joka aterialla, vaikka tosiassa kyllä sinne ruokavalioon niitä herkkujakin mahtuu, kun vain pitää huolen siitä että pääasiallinen ravinto on sitä terveellistä, oikeaa ruokaa ja päivät sisältävät tarpeeksi liikuntaa. :)

Painoa on kertynyt 83,5kg eli kymmenisen kiloa on tullut takapakkia vuoden takaisesta. Voisin masentua ja surkutella asiaa, mutta mitäpä sitä jo tapahtunutta harmittelemaan. Uskon, että tällä muutaman päivän nutrailulla päästään takaisin sinne seiskalla alkaviin lukemiin ja sitten voikin normiruualla jatkaa tätä projektia. Oman haasteensa toki tuo tämä yksi minun lempivuodenajoistani, eli kevät ja pääsiäinen. Tämä kun on minulle yhtä vaikeaa aikaa kuin joulu suklaaherkkuineen. No, täytyy ottaa tämä haasteena, ei esteenä! :)

Because no more excuses -that's why!

Nyt on saatu muutto pois alta ja ollaan asetuttu kodiksi uuteen, ihanaan asuntoon. Toisin sanoen nyt loppui selitykset ja lorviminen ja pitäisi alkaa vihdoin ottamaan itseä niskasta kiinni! Ruokavalio kuntoon ja liikunta osaksi arkea. Helppoa tästä onneksi tekee nyt tämä ihana tilan tuntu ympärillä ja kunnon keittiö: ruokien laittaminen sujuu niin kuin sen pitääkin, eikä ole enää sellainen kaaottinen olotila 24/7 ahtauden takia. 

Ajattelin tarttua tähän hommaan nyt niin, että tuhoan ensiksi kaappeihin jääneet keitto- ja pirtelöpussit. Vanha kunnon Nutrilett-kuuri kehiin siis! Aikaisemmista kerroista oppineena en aio kuitenkaan noiden pussien varassa elää kuin vain muutaman päivän -siis vain sen aikaa kunnes nuo pussit on syöty sillä niin tehokas kuin tuo VLCD onkaan, niin se myös kyllä voi tuoda ne kilot vauhdilla takaisin jos sen jälkeen sortuu ahmimaan kaiken paastoamisen edestä. Ja sitä riskiähän minä en halua ottaa. ;)

Toinen hyvä syy VLCD:llä starttaamiseen on tämä aiempi elämäntyyli: olen syönyt tosi paljon noutoruokaa, enkä suinkaan sieltä terveellisimmästä päästä, eli jos yritän keksiä jotain ok-terveellistä kotiruokaa kokattavaksi, kaikki kuulostaa niin tympeältä. Mieli tekisi vain jotain mässyä..siis sitten kun se the nälkä iskee! Näin ollen ajattelin, että jos muutaman päivän tyhjään nesteitä kropasta pussikeittojen avulla, niin eiköhän sitten se ihan tavallinen, terveellinen kotiruoka jossa on makua ja pureskeltavaakin maistu! ;)

Eli lähdetään nyt rauhallisesti etenemään, huomenna hypätään vaa'alle ja purraan hammasta yhteen muutaman päivän verran pussikeittojen parissa, lisätään päiviin pikkuhiljaa liikuntaa ja siirrytään terveellisen kotiruuan pariin siitä sitten. Palataan asiaan huomenna. :)